Yleinen

Oppisopimuksella työelämään

17.1.2024

Kalle-Valtteri Aaltonen suoritti osan ajoneuvoalan opinnoistaan oppisopimuksella ja työllistyi lopulta sen ansiosta Patrialle. Hänen mielestään oppisopimuskoulutus on hyvä opiskelutapa ja sopii erityisesti niille, jotka ovat innokkaita tekemään ja oppivat parhaiten työn kautta.

Petteri Brusin (vas.) ja Kalle-Valtteri Aaltonen.

Koulun penkiltä oppisopimusopiskelijaksi

Kalle-Valtteri Aaltosen urapolku on ollut monivaiheinen, sillä hänellä on takanaan kahden eri alan opintoja. Aaltonen opiskeli aluksi kolmen vuoden ajan elintarvikealalla ja valmistui leipuri-kondiittoriksi. Opintojen jälkeen hän suoritti asepalveluksen, minkä jälkeen koitti aika pohtia uudelleen uravaihtoehtoja.

Asepalveluksen jälkeen Aaltonen hakeutui Ammattiopisto Tavastiaan opiskelemaan ajoneuvoalaa. Aluksi hän opiskeli lähiopetuksessa ammattiopistossa, mutta kahden vuoden opiskelun jälkeen hänelle avautui tilaisuus oppisopimuskoulutukseen.

– Olin koululla ja eräänä päivänä opettajani kertoi mahdollisuudesta päästä Patrialle oppisopimuksella. Sanoin olevani kiinnostunut, ja vähän ajan kuluttua meninkin jo haastatteluun. Sen jälkeen oli vielä selvittelyjä, mutta lopulta pääsin Patrialle töihin, Aaltonen kertoo.

Aaltonen suoritti tutkintonsa loppuun oppisopimuskoulutuksessa. Siinä opiskelija opiskelee ammattiin työpaikalla työtä tekemällä. Työpaikalla on työpaikkaohjaaja, joka opastaa työtehtävissä ja tekee yhteistyötä koulun kanssa. Opiskelija tekee samoja työtehtäviä kuin muutkin työntekijät ja saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Koulutuksen jälkeen työntekijällä on ammattipätevyyden lisäksi konkreettista kokemusta alansa työtehtävistä, ja usein oppisopimuskoulutus avaa myös väylän työelämään.

Työtä oppii tekemällä  

Aaltosen kanssa samaan aikaan Patrialla aloitti useampi oppisopimusopiskelija. Hänen ohjaajanaan toimi Petteri Brusin, jonka ohjauksessa oli samanaikaisesti kolme opiskelijaa. Uudet tulokkaat saivat heti alkuun huolellisen perehdytyksen työhön.

– Perehdytämme uudet työntekijät aina kunnolla ja neuvomme heitä alusta alkaen. Myös työturvallisuuteen panostetaan paljon, ja työtä tehdäänkin aina turvallisuus edellä, Brusin kertoo.

Aluksi Aaltonen kiersi muiden opiskelijoiden tavoin eri työpisteillä, jotta erilaiset työvaiheet ja työtehtävät tulivat tutuiksi. Kahden kuukauden jälkeen opiskelijat ohjattiin omiin työpisteisiin, ja Aaltonen sijoittui akselipisteelle. Siellä hän vietti noin kaksi kuukautta, minkä jälkeen hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä moottoriesikokoonpanopisteelle, jossa hän huoltaa ja korjaa erilaisia moottoreiden irto-osia.

Työkaverit ottivat Aaltosen hyvin vastaan, ja Aaltonen huomasikin nopeasti viihtyvänsä Patrialla ja olevansa osa työporukkaa. Apua sai aina, kun sitä tarvitsi.

– Tänne sopeutui todella nopeasti, ja esihenkilöt ja työkaverit ovat olleet todella mukavia, Aaltonen sanoo.

Oppisopimuskoulutuksen aloittamisen myötä Aaltosen opinnot muuttuivat työelämälähtöisemmiksi. Aaltonen teki muiden työntekijöiden tavoin kahdeksan tunnin työpäiviä, ja perehdytyksen jälkeen hän työskenteli itsenäisesti. Opiskelu tapahtui suurimmaksi osaksi työpaikalla, ja koululla tarvitsi käydä hoitamassa enää vain muutamia pakollisia asioita, kuten opintoihin liittyviä kokeita.

Aaltonen koki opiskelutavan muutoksen positiiviseksi, sillä hän oppii asiat parhaiten tekemällä. Aaltonen ja Brusin ovatkin yhtä mieltä siitä, että oppisopimus sopii erityisesti opiskelijalle, joka on ahkera ja innokas tekemään töitä ja oppimaan uutta. Heidän mielestään käytännön työkokemus on tärkeää, sillä työn luonteen ymmärtää usein parhaiten vasta itse tekemällä. Siksi jokaisessa koulutuksessa on tärkeää panostaa käytännön osaamiseen.

Oma paikka löytyi

Kalle-Valtteri Aaltonen viihtyy työtehtävissään.

Aaltosen opiskelu palkittiin viimein, kun hän sai suoritettua ajoneuvoalan perustutkinnon ja valmistui joulukuun lopussa. Opintojen päättymisen jälkeen häntä onnisti, sillä hän sai suoraan vakituisen työpaikan Patrialta. Nyt hän jatkaakin työskentelyä samoissa tehtävissä ja samalla työpisteellä.

Työpaikka on ollut Aaltoselle mieleinen, eikä työtarjouksen vastaanottamista tarvinnut pohtia. Hän on viihtynyt niin hyvin, että työpaikan vaihtaminen ei ole käynyt mielessä.

– Voin sanoa rehellisesti, että tämä on ollut minulle hyvä paikka olla töissä. Tuntuu siltä, että olen löytänyt oman paikkani ja haluan jäädä tänne.

Myös Brusin on iloinen, että Aaltonen on tullut jäädäkseen. Hänestä Aaltonen suoriutui opinnoistaan ja työtehtävistään erinomaisesti.

– Hyvästä työntekijästä kannattaa pitää kiinni, Brusin toteaa.

Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta: Oppisopimus

Sivua päivitetty 17.1.2024 kello 13.11

Uusimmat uutiset

Taitajien finaalit kisataan toukokuussa Kuopiossa

Tiukat Taitaja ammattitaidon SM-kilpailun semifinaalit ovat takana ja kaikki Tavastian opiskelijat suoriutuivat tehtävistään hienosti. Semifinaalit järjestettiin tammi–helmikuun vaihteessa ympäri Suomea. […]

Lue lisää

20.2.2024

Sisälogistiikan koulutustavat tekivät vaikutuksen vieraisiin

Tavastian sisälogistiikan koulutuksessa Turengissa vieraili tärkeitä alan ammattilaisia toteamassa, että logistiikan koulutus on hyvissä käsissä. Transval, Posti Groupin tytäryhtiö, on […]

Lue lisää

15.2.2024

Logistiikka-alan koulutus maahanmuuttaneille voi olla startti töihin tai alan opintoihin

Ammattiopisto Tavastian Turengin toimipisteessä käynnistyi maahanmuuttaneille suunnattu logistiikka-alan koulutus viime vuoden lopulla. Kolme kuukautta kestävän työvoimakoulutuksen aloitti 27 opiskelijaa, joista […]

Lue lisää

25.1.2024