Yleinen

Suorita matkailualan perustutkinto pala kerrallaan

11.8.2021

Matkailualan perustutkinnon voi Ammattiopisto Tavastiassa suorittaa tutkinnon osa kerrallaan. Hae opiskelemaan kerran, suorita vaikka kolme tutkinnon osaa, pidä tauko ja käy töissä ja palaa sovitusti jatkamaan opintoja. Helppoa, eikö!

Matkailualan perustutkinnon monimuotokoulutus muodostuu moduuleista, joissa järjestetään lähiopetusta yhdessä tutkinnon osassa kerrallaan. Opetus on pääsääntöisesti projektimuotoista, joten monimuotokoulutus sopii etenkin aikuisopiskelijoille, joiden voi olla hankala sitoutua koko tutkinnon suorittamiseen kerralla.

– Monimuotokoulutuksessa matkailualan perustutkinnon voi suorittaa niin, että on ensiksi vaikka puoli vuotta koululla lähiopetuksessa ja siirtyy sitten hankkimaan osaamista ja antamaan näyttöjä työelämässä, kertoo matkailualan lehtori Esko Hentilä.

Jos haluaa suorittaa ainoastaan yhden tutkinnon osan, esimerkiksi Opastuspalvelujen tutkinnon osan, sekin on mahdollista.

– Tällä systeemillä yhden tutkinnon osan voi suorittaa suhteellisen lyhyessä ajassa, eikä tarvitse suorittaa koko tutkintoa, jos tarvitsee vain tiettyä osaamista. Toisaalta moduuli kerrallaan voi kerätä itselleen myös koko tutkinnon, Hentilä selvittää.

Monimuotokoulutuksen ehdoton valtti on joustavuus, jolloin opintoihin on helpompi lähteä mukaan.

– Aikuisopiskelijan ei tarvitse irtisanoutua töistään monen vuoden opiskelua varten, vaan lyhyempiä opiskelujaksoja on helpompi sovittaa omien töiden oheen, Hentilä vinkkaa.

Tulevan vuoden lähijaksot

Matkailualan perustutkinnon monimuotokoulutus alkaa seuraavan kerran 6.9.2021 ja hakuaika on 30.9.2021 saakka.

Lähiopetusta järjestetään lukuvuonna 2021–2022 seuraavissa tutkinnon osissa:

  • Opastuspalvelut, 25 osp | 6.9.–29.10.2021
  • Lähielämyksen järjestäminen ja myynti, 15 osp | 1.11.–17.12.2021
  • Matkailualan asiakaspalvelu, 30 osp | 3.1.2022–24.3.2022
    (Tässä osassa voit suorittaa seuraavat korttikoulutukset: ensiapukoulutus, hygieniaosaamiskoulutus, alkoholilainsäädännön koulutus sekä matkailualan turvallisuuspassi)

Matkailu ei lopu

Koronan takia ulkomaanmatkailu on ollut nyt jäissä, mutta kotimaanmatkailu on nostanut suosiotaan. Esko Hentilän mukaan matkailualan opiskelu kannattaa yhä, sillä matkailu ei ole loppumassa ja töitä kyllä riittää.

– Nyt korostuvat luontomatkailu ja lähielämykset. Mökkien ostaminen on trendikästä, samaten matkailuautojen kauppa on käynyt kuumana. Jossainhan niillä sitten pitää ajella, Hentilä sanoo.

Kansainvälisen matkailun elpyminen riippuu Hentilän mukaan esimerkiksi lentoliikenteen tulevista hinnoista, mutta Suomen vetovoima ei ole pandemian myötä kadonnut minnekään, päinvastoin.

– Tänne kyllä on tulijoita, Suomessa on puhdasta ja turvallista. Ehkä nyt kotimaisetkin matkailijat ovat huomanneet, että ulkomaille matkustaminen ei ole se ainoa vaihtoehto, hän aprikoi.

Lue lisää matkailualan perustutkinnon monimuotokoulutuksesta ja hae mukaan.

Sivua päivitetty 11.8.2021 kello 12.20

Uusimmat uutiset

Onnea ammattiin valmistuneille!

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 22.12.2023.–5.4.2024 välisenä aikana 215 uutta ammattilaista. Heistä 30 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

5.4.2024

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024