Tarjoamme sinulle Tavastiassa yksilöllisen polun, johon sisältyy paljon valinnan mahdollisuuksia sekä tarvitsemaasi tukea ja ohjausta. Osaava opetushenkilöstömme ja moniammatillinen ohjaus- ja hyvinvointipalveluhenkilöstömme tukevat sinua matkallasi kohti päämäärääsi.
Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille maahanmuuttajille sekä alan vaihtajille, jotka ovat kiinnostuneet hoiva-avustajana työskentelystä ja haluavat nopeasti työelämään tekemään merkityksellistä työtä.
Hoiva-avustajan koulutuksen suorittaneena ammattilaisena työskentelet avustavissa tehtävissä esimerkiksi ikääntyneille tai vammaisille tarkoitetuissa palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Työhön kuuluvat erilaiset avustavat tehtävät asukkaiden arjessa ja perushoidossa, esimerkiksi avustaminen ruokailussa, hygienian hoidossa, vaatehuollossa, ulkoilussa, viriketoiminnassa, keittiössä ja puhtaanapidossa. Työ on ihmisläheistä ja siinä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Hoiva-avustajat eivät työskentele yksin työvuorossa eivätkä vastaa lääkehoidosta.
Koulutuksen aikana suoritetaan tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta (lähihoitaja)
Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp
Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen 15 osp
Suomen kielen opintoja ja vahvaa tukea sen oppimiseen on tarjolla koko koulutuksen ajan. Hoiva-avustajan koulutuksen jälkeen voit myös hakeutua opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa Ammattiopisto Tavastiaan.