Ammattiopisto Tavastia kehittyy

Erilainen kevätjuhla

29.5.2020 Heini Kujala

Ammattiopisto Tavastiasta valmistui toukokuun lopussa kaksisataa ammatillisen tutkinnon suorittanutta. Se vastaa alle neljännestä vuoden aikana yhteensä valmistuneista ja valmistuvista. Valmistumispäivä on nykyään joka toinen viikko. Lyhyessä ajassa valmistuminen on jakautunut yhä tasaisemmin koko vuodelle. Silti koko julkinen huomio kohdistuu tänä yhtenä toukokuun päivänä valmistuneisiin.


Varmasti tämä toukokuinen valmistuminen jäi opiskelunsa päättäneiden mieleen monestakin syystä, ja myös sen takia, että valmistuminen tapahtui poikkeuksellisissa oloissa koronapandemian keskellä.

Uskon, että myös työnhakuun voi tänä keväänä liittyä ylimääräistä haastetta. Tulevaisuuden ennakoiminen on vaikeaa, ja tällä hetkellä työnantajat ovat varovaisia uusien työntekijöiden palkkaamisessa. Vastavalmistuneille on varmasti pettymys, ellei työtä löydy. Jatkuva työnhaku ja siinä kerta toisensa jälkeen pettyminen on kuormittavaa. Sitkeyttä siis tarvitaan.


Työ muuttuu

Työn muuttumisesta, murroksestakin, puhutaan paljon. Uusi työelämä voi olla nuorelle helpotus, ja jo kauan työelämässä olleelle kauhistus. Uusi työ on aiempaa joustavampaa ja monimuotoisempaa. Yrittäjämäinen asenne ja työnteon tapa auttavat pärjäämään. Työura voi koostua lukemattomista päällekkäisistä, limittäisistä ja peräkkäisistä työsuhteista. Työuraansa aloitteleva voi vaihtaa ammattia monta kertaa työuransa aikana. Elämä on jatkuvaa oppimista, ja on hienoa, että saamme oppia koko ajan myös työssämme.


Tutkinnon suorittaminen on tärkeää

Ammatillinen perustutkinto on hyvä lähtökohta työelämään, koska se sisältää laaja-alaista ammatillista ja yleissivistävää osaamista. Ilman tutkintoa työhön on yhä vaikeampaa päästä. Suomesta ovat lähivuosina kadonneet sellaiset ammatit, joissa voi toimia ilman tutkintoa. Omaa osaamista pitää myös päivittää koko työuran ajan.


Onnea kaikille tänä keväänä valmistuneille. Hyvää matkaa työelämään. Muistakaa pitää osaamisenne lisäksi huolta omasta työkunnostanne ja jaksamisestanne.

Heini Kujala

Heini Kujala on Ammattiopisto Tavastian rehtori.

Sivua päivitetty 2.2.2021 kello 12.33

Tutustu myös näihin kirjoituksiin

Heini Kujala 28.8.2020

Jatkuva oppiminen

Jatkuva oppiminen Elinikäinen oppiminen on vaihtunut termiksi jatkuvaksi oppimiseksi. Jatkuva oppiminen on osaamisen kehittämistä ja uudistamista elämän ja työuran eri […]

Lue kirjoitus

Merja Kytöaho 25.11.2021

Kestävän kehityksen sertifikaatti – Ammattiopisto Tavastia

Ammattiopisto Tavastia sai Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin elokuussa 2017. Nyt haemme sille jatkoa. Auditointitilaisuus on perjantaina 26.11.21. Auditoija haastattelee johtoa, […]

Lue kirjoitus