Yleinen

Uutta! Sisustusompelun koulutusta suppeasti tai laajasti

23.8.2024

Tavastiassa alkaa syyskuussa Sisustusompelun koulutus, jossa on mahdollisuus opiskella kahta tekstiili- ja muotialan perustutkinnon tutkinnon osaa: Erikoistuotteiden valmistaminen 15 osp tai Sisustustekstiilien valmistaminen 45 osp. Ehdit hakea koulutukseen 11. syyskuuta mennessä!

Pienemmän kokonaisuuden eli erikoistuotteiden valmistaminen -tutkinnon osan voi opiskella olemalla läsnä lähipäivissä, tekemällä niihin liittyvät itsenäiset tehtävät ja osoittamalla osaamisensa näytössä. Lähipäiviä on lukuvuoden mittaan perjantaisin 28 kappaletta. Suurempaa kokonaisuutta varten tulee olla alan työpaikka, työssäoppimispaikka tai oma yritys, jossa opintojen sisältöihin pystyy käytännössä harjaantumaan.

– Uutta tässä on se, että tarjoamme ensimmäistä kertaa tutkinnon osaa sekä omille, jo opintonsa aloittaneille, opiskelijoillemme että henkilöille, jotka tarvitsevat osaamista sisustusompelusta esimerkiksi oman yritystoimintansa kehittämiseksi. Olemme myös järjestämässä opintoja noin päivän viikossa perjantaisin, jotta myös töissä käyvien tai itsensä työllistävien henkilöiden olisi mahdollista sitoutua opintoihin, kertoo koulutuspäällikkö Minna Leminen.

Lisätietoja 13.9. alkavasta koulutuksesta ja siihen hakemisesta löydät täältä.

Sivua päivitetty 23.8.2024 kello 14.31

Uusimmat uutiset

Jäitkö vaille opiskelupaikkaa yhteishaussa? Toimi näin!

Jos jäit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa, voit vielä hakea Ammattiopisto Tavastiaan jatkuvassa haussa. Jos olet oppivelvollinen (alle 18-vuotias) tai sinulla ei […]

Lue lisää

12.6.2025

Yhteishaun tulokset julkaistaan 12.6.

Yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 12.6.2025. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Ammattiopisto Tavastia lähettää valintakirjeen opiskelijaksi valituille sähköpostitse aikaisintaan […]

Lue lisää

10.6.2025

Yhdessä kohti tulevaa verkostoa kuullen

Ammattiopisto Tavastian monikulttuurisuusasiantuntijaryhmä kokoontui 2.6.2025. Mukana oli yli 20 monikulttuurisuusverkoston yhteistyökumppania ja tavastialaista. Mukana oli maahanmuutto- ja monikulttuurisuustyön asiantuntijoita mm. […]

Lue lisää

5.6.2025