Yleinen

Tavastian lasialan koulutus juhlistaa 30-vuotista taivaltaan

6.6.2023

Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutus on toiminut tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden valokuvanäyttely on esillä Nuutajärven lasikylässä, Urjalassa, koko kesän 2023. Valokuvat esittävät lasinpuhalluksen eri prosesseja ja ne on ottanut valokuvaaja ja lasialan opiskelija Janika Karttunen.

Lasialan ammatillisessa koulutuksessa keskitytään ryhmätyöskentelyyn ja lasinpuhalluksen perusteiden oppimiseen. Opetus painottuu vahvasti käytännön työskentelyyn ja toistojen tekemiselle, joita vaativan käsityötaidon oppiminen edellyttää. Lasialalta valmistuu taideteollisuusalan perustutkinnosta artesaaneja, taideteollisuusalan ammattitutkinnosta lasinpuhaltajia ja taideteollisuusalan erikoisammattitutkinnosta lasinpuhaltajamestareita.

Ammattiopisto Tavastia on osa Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa. Oppilaitosmuotoinen koulutus on tulevaisuudessakin äärimmäisen tärkeää harvinaisella, käsityövaltaisella alalla, jossa valmiita työpaikkoja on vain vähän. Lasinpuhallus on suojeltavaa aineetonta kulttuuriperintöä ja Suomi on mukana monikansallisessa hankkeessa, joka esittää lasin valmistusta Unescon suojeltavaksi.

Lasialan koulutus alkoi vuonna 1993 Hämeen ammatti-instituutin/Wetterhoffin alaisuudessa, kun teollisuus tarvitsi uusia työntekijöitä ja Nuutajärvellä oli vapaata hyttitilaa. Yksi koulutuksen perustamisen puolestapuhujista oli professori Oiva Toikka. Nykyään lasialan koulutus toimii tiiviissä yhteistyössä muun muassa Suomen ainoan lasitehtaan, Iittalan lasitehtaan kanssa. Ammatti- ja erikoisammattitutkintoja on voinut suorittaa oppisopimuksella koko koulutuksen historian ajan. Vuodesta 2021 lähtien Ammattiopisto Tavastiassa on voinut opiskella taideteollisuusalan perustutkintoa joko Nuutajärven lasikylässä, Urjalassa tai Iittalan lasitehtaalla, Hämeenlinnassa.

Lisätiedot koulutuksesta.

Minna Leminen, koulutuspäällikkö, Ammattiopisto Tavastia, minna.leminen@kktavastia.fi

Lisätiedot näyttelystä:

Näyttely on esillä Pruukin Pajat -käytävällä Nuutajärven lasikylässä, www.nuutajarvi.fi.

Sivua päivitetty 6.6.2023 kello 15.15

Uusimmat uutiset

Taidemaalarista tarjoilijaksi Tavastiassa

Kouvolasta kotoisin oleva Jimi Marmor valmistuu näillä näppäimillä Tavastiasta tarjoilijaksi. Opinnot ovat sujuneet nopeasti ja nyt etsinnässä on vakituinen työpaikka. […]

Lue lisää

21.4.2026

Tutkinnon osa syntyi työelämän tarpeista

Sisälogistiikan osaamisalalla on kehitetty yhdessä Würthin kanssa uudenlainen tapa yhdistää työelämä ja opiskelu. Ajatus sai alkunsa yhteisissä keskusteluissa, joissa pohdittiin, […]

Lue lisää

8.4.2026

Opetushallituksen YTO-kiertue Tavastiassa

Ammattiopisto Tavastia sai vieraita Opetushallituksesta torstaina 26.3.2026. Ammattiopiston vieraana olivat opetusneuvos Tuija Artama ja opetusneuvos Taija Paasilinna. Vierailu oli osa […]

Lue lisää

27.3.2026