Yleinen

Kesäajan opinnot – koulutussopimus tai oppisopimus

26.4.2023

Haluatko solmia Ammattiopisto Tavastian opiskelijan kanssa koulutussopimuksen tai oppisopimuksen kesän ajaksi? Ota yhteyttä meihin nyt!

Ammatillisia tutkintoja voi suorittaa myös oppisopimuksella tai koulutussopimuksella, joko osittain tai kokonaan. Oppi- tai koulutussopimuksen voi siis solmia vaikka kesätyön ajaksi.

Tämä on oiva mahdollisuus sekä työnantajalle että opiskelijalle. Työnantaja saa kesäksi motivoitunutta työvoimaa ja opiskelija voi edistää opintojaan oman alan töitä tekemällä.

Oppisopimus- tai koulutussopimusjakson pituus sovitaan yhdessä työnantajan, opiskelijan ja opettajan kanssa.

Koulutussopimuksen ja oppisopimuksen suurin ero on siinä, että oppisopimuksella työskentelevälle henkilölle työnantaja maksaa TES:n mukaista palkkaa. Oppisopimus edellyttää myös vähintään keskimäärin 25 tunnin viikoittaista työaikaa.

Työnantajalle voidaan maksaa koulutuskorvausta opiskelijan osaamisen, työkokemuksen ja ohjaustarpeen mukaan.

– Ammattiopisto Tavastiassa maksetaan normaalin koulutuskorvauksen lisäksi 120 euroa kuukaudessa työnantajalle, joka ottaa oppisopimukseen alle 20-vuotiaan opiskelijan, jolla ei vielä ole toisen asteen tutkintoa, kertoo Ammattiopisto Tavastian rehtori Heini Kujala.

Sekä oppisopimus että koulutussopimus edellyttävät opiskelijan saavan riittävää ohjausta työpaikalla. Työpaikalla on siis oltava työpaikkaohjaaja, joka toimii myös osaamisen arvioijana näytöissä.

Lisätietoa oppisopimuksesta ja koulutussopimuksesta löydät nettisivuiltamme.

Jos sinua kiinnostaa kesäajan koulutussopimus tai oppisopimus, ota yhteyttä suoraan alan opettajaan tai koulutuspäällikköön. Jos et tiedä yhteyshenkilöä, ota yhteyttä Tavastian Ohjauspisteeseen. Ohjauspisteen sähköpostiosoite on ohjauspiste@kktavastia.fi ja puhelinnumero on 03 6581 500.

TAVASTIArekry

Käytössämme on TAVASTIArekry-palvelu (Tiitus-järjestelmä). TAVASTIArekry on palvelu, jossa työelämä ja opiskelijat löytävät toisensa. Tutustu maksuttomaan palveluumme ja liity mukaan.

Sivua päivitetty 26.4.2023 kello 09.03

Uusimmat uutiset

Jos rasismia ei olisi, maailma olisi kauniimpi paikka elää

Rasisminvastaista viikkoa vietetään jälleen 16.–22.3.2026. Tänä vuonna teemana on turvallisuus. Turvallisempi kunta. Turvallisempi kaupunki. Turvallisempi koulu. Turvallisempi työpaikka. Turvallisempi yhteisö. […]

Lue lisää

16.3.2026

Tavastialaiset hyvillä mielin kohti Taitaja-finaaleja

Ammattiopisto Tavastiasta pääsi Taitaja-kilpailun finaaleihin kolme opiskelijaa: vaatteenvalmistuksessa Meea Mähönen ja Kaarina Lohilahti sekä putkiasennuksessa Niilo Ojanen. Finaalit pidetään toukokuussa […]

Lue lisää

19.2.2026

Taitaja-finalistit julkistettiin –Tavastiasta mukana kolme kilpailijaa

Taitaja-kilpailujen eli ammattitaidon SM-kilpailujen finalistit julkistettiin torstaina 12. helmikuuta 2026. Ammattiopisto Tavastiasta finaaliin raivasivat tiensä hienosti vaatteenvalmistuksessa Kaarina Lohilahti ja […]

Lue lisää

12.2.2026