Yleinen

Oppisopimus kesäksi – solmi nyt!

29.3.2022

Kaikki ammatilliset tutkinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella, joko osittain tai kokonaan. Oppisopimuksen voi siis solmia vaikka kesätyön ajaksi.

Tämä on oiva mahdollisuus sekä työnantajalle että opiskelijalle. Työnantaja saa kesäksi motivoitunutta työvoimaa ja opiskelija voi edistää opintojaan töitä tekemällä ja saada samalla palkkaa.

Kesäajan oppisopimus on myös tarkoitettu lukiolaiselle tai henkilölle, joka ei ole tällä hetkellä opiskelemassa. 

Oppisopimuksen edellytykset

Kesätyöpaikassa suoritetaan useimmiten yksi tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta. Oppisopimuskoulutus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen.

Työpaikalta edellytetään aktiivista ohjausta, kuten yleensäkin oppisopimusten yhteydessä.

– Työpaikalla on oltava työpaikkaohjaaja, joka osallistuu työelämässä oppimisen ja näyttöjen suunnitteluun, opiskelijan ohjaamiseen ja palautteen antamiseen osaamisen kehittymisestä sekä osaamisen arviointiin, sanoo Ammattiopisto Tavastian rehtori Heini Kujala.

Oppisopimusopiskelijalle on aina maksettava TES:n mukaista palkkaa, ja työtunteja on oltava vähintään keskimäärin 25 per viikko.

Työnantajalle voidaan maksaa koulutuskorvausta opiskelijan osaamisen, työkokemuksen ja ohjaustarpeen mukaan.

– Ammattiopisto Tavastiassa maksetaan lisäkorvaus työnantajalle, joka ottaa oppisopimukseen alle 20-vuotiaan opiskelijan, jolla ei vielä ole toisen asteen tutkintoa, kertoo Heini Kujala.

Mikäli olet kiinnostunut saamaan kesäksi työvoimaa oppisopimusopiskelijasta, ota yhteyttä ammattialasi koulutuspäällikköön Ammattiopisto Tavastiassa, he auttavat löytämään sopivan opiskelijan.

Lue lisää ja katso yhteystiedot Kesäoppisopimus-esitteestä.

Oppisopimus FAQ

  • Työnantajan ja opiskelijan välinen kirjallinen määräaikainen työsopimus
  • Työaika vähintään keskimäärin 25 h/viikko
  • Opiskelijalle maksetaan TES:n mukainen palkka
  • Työpaikalla on oltava työpaikkaohjaaja
  • Oppisopimuksen voi solmia koko tutkintoon tai tutkinnon osaan

Sivua päivitetty 29.3.2022 kello 12.56

Uusimmat uutiset

Huoltajapalaute 2024

Vuosittaiseen huoltajapalautteeseen vastasi tänä keväänä 420 huoltajaa. Vastausprosentti oli 60. Palautteet ovat tärkeä keino toiminnan kehittämiseksi ja ne käydään tarkasti […]

Lue lisää

2.5.2024

Puhtausala on siistein ala ikinä!

TE-live Hämeessä kerrotaan, millaista on työskennellä puhtaanapitoalalla ja miten alalle voi kouluttautua. Videolla pyyhitään pölyt vanhentuneesta käsityksestä alasta, jossa työvälineinä […]

Lue lisää

26.4.2024

Käsityön lumoa ja historian henkeä

Tavastian kudonnan opinnoissa panostetaan tekemisen ohella erilaisien materiaalien, aikakausien ja tyylisuuntauksien tuntemukseen. Perinteisten taitojen vaaliminen osoittautuu tärkeäksi erityisesti silloin, kun […]

Lue lisää

23.4.2024