Opiskelijatarina

Verhoilussa kiehtoo monipuolisuus – harjoittelu toi Miralle työpaikan

24.3.2022

Mira Penttilä viihtyy verhoilijana. Vauhdikas ihminenkään ei pääse ammatissa kyllästymään, kun työt ovat aina erilaisia.

Joskus voi käydä niin hyvin, että töihin pyydetään eikä tarvitse hakea. Näin kävi Ammattiopisto Tavastiassa verhoilijaksi opiskelleelle Mira Penttilälle, joka työllistyi harjoittelupaikkaansa, kun paikan yrittäjä oli soittanut koululle ja kysynyt opiskelijaa työpaikalla järjestettävän koulutuksen jaksolle.

Nyt Penttilä työskentelee tamperelaisessa made by Anu-Riina -verhoiluliikkeessä ja tekee kaikenlaisia vaativiakin verhoilutöitä.

– Parasta tässä työssä on se, että tämä on niin monipuolista ja mahdollisuuksia on paljon. Muodot ovat välillä haastavia ja kankaat erilaisia. Sama tuoli eri kankaalla on ihan erilainen tehdä, Mira Penttilä kuvailee.

Penttilä on ennen Tavastiaan hakeutumista opiskellut Ilmajoella restaurointialaa. Opinnot sisälsivät vähän myös verhoilua, ja innostus jäi kytemään, vaikka Penttilä päätyikin ensin tekemään muita töitä.

– Kyllästyin sitten niihin, ja aloin tosissani miettiä verhoiluopintoja. Googlettamalla esiin nousivat Raahe ja Hämeenlinna, ja laitoinkin jatkuvassa haussa paperit Tavastiaan. Yllätyin, kun pian pyydettiin jo haastatteluun, Penttilä muistelee.

Nopeat opinnot työssäoppimalla

Nojatuolit olivat ennen kuviolliset. Niiden istuimiin tehtiin uusi joustavareunainen perustus ja muilta osin verhoiltiin uudestaan. Tuolit olivat Mira Penttilän opiskeluiden viimeinen näyttötyö.

Opinnot Tavastiassa alkoivat tammikuussa 2020, ja Penttilä esitti heti toiveen, että haluaisi opiskella mahdollisimman paljon työpaikalla järjestettävän koulutuksen kautta.

– Tavastiassa suhtauduttiin asiaan tosi opiskelijalähtöisesti ja vanhoja opintoja myös hyväksiluettiin, hän kiittelee.

Penttilän valmistuminen verhoilun artesaaniksi kesti lopulta vain puolitoista vuotta. Opintojen aikana hän oli TJK-jaksoilla kahdessa yrityksessä, nykyisessä työpaikassaan Anu-Riinassa ja toisessa, joka löytyi myös koulun kautta.

Tulevaisuudessa taiteelliseksi persoonaksi ja käsillä tekijäksi itseään kuvailevan Mira Penttilän haaveena on jatkokouluttautuminen verhoilualalla, ensin kisälliksi ja sitten mestariksi.

– Mutta toistaiseksi olen kyllä erittäin tyytyväinen työntekijä, hän naurahtaa.

Seuraa Miran työskentelyä Instagramissa @verhoilevamira

Hae verhoilijaksi

Jatkuva haku verhoilun artesaanin tutkintoon on alkanut 23.3. ja kestää 22.5.2022 saakka. Koulutus alkaa 3.8.2022. Lue lisää nettisivuiltamme ja hae opiskelemaan Tavastiaan!

Konjakkituoli oli ennen myrkynvihreä. Penttilän käsissä se purettiin alkutekijöihinsä ja pehmustettiin ja verhoiltiin kokonaan uusiksi.

Sivua päivitetty 26.5.2023 kello 09.52

Uusimmat uutiset

Tervetuloa uusi lukuvuosi ja opiskelijat!

Uudet tavastialaiset opiskelijat aloittavat lukukauden maanantaina 4. elokuuta. Jatkavien opiskelijoiden opinnot jatkuvat to 7.8. Tervetuloa Tavastiaan opiskelemaan tulevaisuuden tekijäksi! SyyslukukausiAloittavat […]

Lue lisää

1.8.2025

Jäitkö ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa? Vielä ehdit hakea syksyn opintoihin!

Jos jäit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa tai sinulla ei ole vielä toisen asteen tutkintoa, voit hakea Ammattiopisto Tavastiaan yhteishaun jälkeisessä jatkuvassa […]

Lue lisää

1.8.2025

Jäitkö vaille opiskelupaikkaa yhteishaussa? Toimi näin!

Jos jäit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa, voit vielä hakea Ammattiopisto Tavastiaan jatkuvassa haussa. Jos olet oppivelvollinen (alle 18-vuotias) tai sinulla ei […]

Lue lisää

12.6.2025