Ammattiopisto Tavastia kehittyy

Hyvän mielen tapaamisesta kohti yhteistä tekemistä

28.2.2020 Heini Kujala

Olimme monesti miettineet monikulttuurisuuskoordinaattorin kanssa erilaisia maahanmuuttajien opiskeluun liittyviä käytännön asioita, joihin liittyy haasteita oppilaitoksessamme. Tällaisia ovat muun muassa muslimien uskonnonharjoittaminen ja siihen liittyvät juhlat, ruokailut ja muut tavat.

Päätimme kutsua eri osastojen maahanmuuttajaopiskelijoita keskustelemaan niistä kanssamme. Uskalsimme tarttua myös araksi koettuihin asioihin, kuten rasismiin. Myös rukoilemisesta ja siihen liittyvästä peseytymisestä oli ihan luontevaa keskustella opiskelijoiden kanssa. Oli ilo huomata, että keskustelu oli vilkasta ja avoimuus kannattaa. Keskustelusta tuli todellinen hyvän mielen tapaaminen, ja uskon, että näin ajattelemme puolin ja toisin.

Nostan esiin kolme kohtaa, jotka erityisesti nousivat keskustelussa esiin ja joista meidän kaikkien on hyvä tietää.


1.       Rasismikokemuksista
Maahanmuuttajataustaiset opiskelijat ovat kokeneet jonkin verran rasismia. Pääosin se on maahanmuuttajien keskinäistä, ei niinkään kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välistä. Opiskelijoilla on tunne, että henkilöstö puuttuu hyvin rasismiin, jos saa siitä tietää.  


2.       Iso toive yhteistyöstä
Tärkein asia, jonka maahanmuuttajaopiskelijat toivat esille, on toive tehdä enemmän yhdessä kantasuomalaisten kanssa. Opettaja voi auttaa tässä asiassa paljon. Hän voi johtaa pari- ja ryhmätyöskentelyä niin, että kaikki opiskelijat oppivat työskentelemään koko ryhmän kanssa. Hän voi ohjata opiskelijoita keskustelemaan myös vapaa-ajalla keskenään. On tosiasia, että maahanmuuttajien kielitaito ei kehity, elleivät he pääse käyttämään suomen kieltä. Vapaaehtoisessa ryhmäjaossa käy helposti niin, että maahanmuuttajat jäävät yksin tai työskentelemään keskenään. Me kaikki kouluaikana viimeisenä pesäpallojaoissa valitut tiedämme ja muistamme, miltä se tuntuu.


3.       Kaikkien ääni kuuluviin
Maahanmuuttajaopiskelijat ja heidän huoltajansa eivät saa helposti ääntään kuuluviin. Erilaisissa opiskelijoiden kyselytilaisuuksissa yleensä äänessä ovat kantasuomalaiset, vaikka maahanmuuttajien osuus Tavastian opiskelijoista on reilusti yli kymmenen prosenttia.


Kotiväenilloissa ei juurikaan näy maahanmuuttajataustaisia huoltajia. Siksi on tärkeää jatkossakin järjestää erikseen keskustelutilaisuuksia, joissa käsitellään erityisesti maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille tärkeitä asioita. Olisi myös tärkeää saada huoltajat mukaan tilaisuuksiin, joissa keskustellaan hakeutumisvaiheessa erilaisista koulutuspoluista ja opintojen aikana opintojen etenemisestä ja tulevasta urasta.

Järjestämme edelleen yleisiä opiskelijoiden kyselytunteja, ja tapaamme varmasti jatkossakin maahanmuuttajaopiskelijoita opiskeluun liittyvissä asioissa. Voisiko vastaavanlaisia kohdennettuja ”asiakasraateja” järjestää myös muiden opiskelijaryhmien kanssa?

Heini Kujala

Heini Kujala on Ammattiopisto Tavastian rehtori.

Sivua päivitetty 2.2.2021 kello 12.59

Tutustu myös näihin kirjoituksiin

Heini Kujala 29.5.2020

Erilainen kevätjuhla

Ammattiopisto Tavastiasta valmistui toukokuun lopussa kaksisataa ammatillisen tutkinnon suorittanutta. Se vastaa alle neljännestä vuoden aikana yhteensä valmistuneista ja valmistuvista. Valmistumispäivä […]

Lue kirjoitus

Heini Kujala 2.2.2021

Kuormittava muutos vai innostava kehitys

Vuoden vaihteessa kirjataan ylös edellisenä vuonna tehty kehittämistyö. Samanaikaisesti tarkennetaan, miten uudelle vuodelle tehdyt kehittämistavoitteet toteutetaan. Tuloskortti on vuosia toiminut […]

Lue kirjoitus