Yleinen

Vaatetusalan JOTPA-koulutukset nyt haussa

5.6.2023

Ammattiopisto Tavastian ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteistyönä on koottu työelämälähtöinen vaatetus- ja muotialan kohderyhmälle soveltuva opintotarjotin, josta osallistuja voi valita uratavoitteidensa mukaisen kokonaisuuden. Opintotarjotin pohjautuu VASTE-hankkeessa keväällä 2023 toteutettuun valtakunnalliseen toimivien vaatetus- ja muotialan yritysten osaamistarvekartoitukseen.

Osaamistarvekartoitukseen pohjautuen on koottu työelämälähtöinen koulutustarjotin neljän pääteeman alle, jossa osallistuja pääsee kehittämään ja täydentämään osaamistaan omien uratavoitteidensa mukaisesti. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti työssä ja työvoiman ulkopuolella olevat vaatetus- ja muotialan toimijat, jotka haluavat uudistaa osaamistaan, parantaa työmarkkina-asemaansa tai edetä urallaan uutta osaamista vaativiin tehtäviin.

Haku koulutuksiin on käynnissä 20.8.2023 asti, ja opinnot ovat suoritettavissa ajalla 1.9.2023–31.1.2024. Suurin osa opintojaksoista on verkko- ja etätoteutuksia, mutta tarjonnassa on myös kädentaitoa ja ammattiosaamista vahvistavaa lähiopetusta Hämeenlinnassa sekä tilaisuuksia verkostoitumiseen. Lähiopetusjaksot toteutetaan joko HAMKin tai Ammattiopisto Tavastian tiloissa. HAMKin ja Tavastian opintoihin haku tapahtuu oppilaitosten omien hakulomakkeiden kautta. 

Maksutonta koulutusta

Koulutus on osallistujalle maksuton. Koulutuksen rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskuksen tehtävänä on edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta sekä vastata nopealla toiminnalla työmarkkinoiden äkillisiin rakennemuutoksiin. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. 

Tutustu koulutuksiin ja hae mukaan tällä sivulla!

Lisätietoa koulutuksista HAMKin nettisivuilla

Sivua päivitetty 5.6.2023 kello 11.29

Uusimmat uutiset

Ravintola- ja catering-alan koulutus tarjoaa useita uramahdollisuuksia

Ammattiopisto Tavastian ensimmäisen vuoden ravintola- ja catering-alan opiskelijat Abdu, Niko ja Manta ovat viihtyneet opinnoissaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat uuden edessä […]

Lue lisää

28.9.2023

Ohjauspiste palvelee syyslomaviikolla etänä

Tavastian Ohjauspisteen ovet A-rakennuksessa ovat syyslomaviikon (vko 42) kiinni, mutta palvelua saa puhelimitse ja sähköpostilla. Tapaamiset ja niihin saapuminen sovitaan […]

Lue lisää

25.9.2023

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen loihtimalle illalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023