Yleinen

Huoltajat ovat aiempaa tyytyväisempiä Ammattiopisto Tavastiaan 

13.5.2022

Ammattiopisto Tavastia on pyytänyt huoltajapalautetta kolmena vuonna peräkkäin samanlaisella kyselyllä. Palautteiden keskiarvo oli 3,8, kun se kahtena aiempana vuonna oli 3,7. Kyselyyn vastasi 63 prosenttia huoltajista.  

Väitteet on jaettu neljään ryhmään. Kaikkien väiteryhmien keskiarvo oli noussut edellisestä vuodesta. Tyytyväisimpiä huoltajat olivat nuortensa opiskeluun (KA 4,1) sekä opiskelun tukeen ja opiskelijapalveluihin (KA 3,9). Eniten kehittämistä oli tiedottamisessa ja viestinnässä (KA 3,7) sekä opetuksessa (KA 3,5), mm. tiedonsaanti opintojen etenemisestä.  

Kysyimme palautteessa myös huoltajan osallistumista kotiväeniltoihin, HOKS-keskusteluun ja mahdolliseen erityisen tuen keskusteluun, ja huoltajien aktiivisuus oli noussut kaikkien edellisten osalta.  

Huoltajat antoivat väitteisiin vastaamisen lisäksi ilahduttavan paljon sanallista palautetta. Palautteet on käsitelty ammattiopiston johtoryhmässä. Ne käsitellään myös tutkintokohtaisesti osastoilla/tiimeissä.  

Ammattiopisto Tavastia kehittää toimintaansa saadun huoltajapalautteen perusteella seuraavasti:  

  • Tiedotamme ja kannustamme huoltajia osallistumaan kotiväeniltoihin, tarjoamme myös etäosallistumismahdollisuuden ja järjestämme huoltajille mahdollisuuden tutustua opetustiloihin (avoimet ovet). 
  • Parannamme yhteistyötä ja tiedottamista. Tehostamme Wilman käyttöä ja tuemme huoltajia Wilman käytössä. Tiedotamme HOKS-keskusteluun osallistumisesta, opintojen ajoituksesta ja etenemisestä, myös työelämässä oppimisen jaksoista. 

Ammattiopisto kiittää kaikkia palautetta antaneita huoltajia. 

Sivua päivitetty 13.5.2022 kello 09.29

Uusimmat uutiset

KÄTEVÄ-osasto loisti magentana Suomen kädentaidot -messuilla

Ammattiopisto Tavastian KÄTEVÄ-osasto oli näyttävästi mukana Suomen Kädentaidot 2023 -messuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Euroopan suurimmaksi kasvanut kädentaitojen tapahtuma ihastuttaa […]

Lue lisää

30.11.2023

Opiskelijasta ammatilliseksi ohjaajaksi

Emily Thompson opiskeli Ammattiopisto Tavastiassa leipuri-kondiittoriksi. Opintojensa aikana hän ehti osallistumaan tv-kilpailuun ja tekemään harjoitteluja ulkomailla. Nyt hän työskentelee ammatillisena […]

Lue lisää

30.11.2023

Peruskoululaisten taidot testissä kädentaitokilpailussa

Taitaja9 -paikalliskilpailu toi tällä viikolla 7.–9.-luokkalaisia Ammattiopisto Tavastian kampukselle. Kilpailun tarkoituksena on suoriutua eri ammattialojen järjestämistä tehtävärasteista, jotka vaativat kädentaitoja […]

Lue lisää

29.11.2023