Yleinen

Tuotekehitystyön koulutus tuo uusia kulmia työhön – muotoile työsi uuteen uskoon!

3.6.2021

Huippusuosittu koulutuksemme jatkuu! Elokuussa 2021 alkaa jälleen tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto. Myös Tavastian henkilökuntaa on osallistunut koulutukseen ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Tästä voit lukea tavastialaisten kokemuksia koulutuksesta ja siitä, miten tutkinnon suorittaminen on tukenut oman työn kehittämistä:

”Palvelumuotoilun opinnot ovat antaneet työkaluja oppilaslähtöisten opetusmenetelmien pohdiskeluun ja sitä kautta myös tuomaan uusia näkökulmia ja työkaluja niiden toteuttamiseen.”

Mika Toivanen

Hyvät opiskelumateriaalit, antoisat lähipäivät sekä asiantuntevat kouluttajat ovat vieneet asiaa kiitettävästi eteenpäin.

Anu Piirainen

”Palvelumuotoilu ja innovaattorina toimimisen tutkinnon osat ovat kehittäneet omaa ajattelua entistä enemmän asiakaslähtöiseksi. Opettajan työssä on tottunut nopeasti tekemään suunnitelmia ’miten joku asia menee’. Nyt kun lähdetään asiakkaan eli opiskelijan näkökulmasta, se tuo uuden näkemyksen siitä, miten palveluita pitäisi toteuttaa niin omassa työssä kuin myös palvelualalla yleensä. Yleensä kyse on kuitenkin hyvin arkisista työtä tukevista toiminnoista, kuten vaikkapa Tiitus-työnhakusovelluksen palvelupolku ravintola-, catering- ja elintarvikeosastolla.

Aiemmin Toimentoreiden ryhmässä pääsin tutustumaan jo hieman samaan asiaan, kun yhteistyössä matkailun ja pintakäsittelyn kanssa keräsimme käyttäjätietoa Wilmasta ja sen toiminnasta opiskelijaryhmiltä. Tässä vaiheessa kokonaisuus on alkanut hahmottumaan itselle ja hyvät opiskelumateriaalit, antoisat lähipäivät sekä asiantuntevat kouluttajat ovat vieneet asiaa kiitettävästi eteenpäin. Lisäksi toki tarvitaan oma into kehittää ja kehittyä. Syksyllä jatketaan!”

Anu Piirainen

Koulutuspäivien parasta antia on ollut heittäytyminen kehittämisprosessiin ja ennakkoluulottomasti uusien ideoiden pohtiminen.

Milja Pohjamo

”Tuotekehitystyön EAT:n koulutus on antanut minulle paljon erilaisia käytännön työkaluja ja uusia lähestymiskulmia omaan työhöni. Olen tyytyväinen siihen, että minulla on kiireisessä työarjessani koulutuksen myötä mahdollisuus pysähtyä, ottaa aikaa ja askel taaksepäin: Miksi toimin näin? Mikä on tarjoamani palvelu, entä kuka on asiakas? Miten asiakas oikeasti kokee palvelumme? Mitä voisimme tehdä toisin, onko muutokselle ylipäätään tarvetta?

Koulutuksen käyttäjälähtöinen kehitystoiminta mahdollistaa työssäni eteen tulevien haasteiden analysoinnin ja uusien ratkaisuvaihtoehtojen kehittämisen sekä kokeilemisen. Palvelumuotoilun kautta mukaan on otettu myös opiskelijat ja muu henkilökunta. Koulutuspäivien materiaalit ovat olleet laadukkaita, ajatuksia herättäviä. Opettajat ovat innostaneet omine esimerkkeineen ja viritelleet koulutuspäivien aikana osastonylittäviä yhteistyökuvioita. Koulutuspäivien parasta antia on ollut heittäytyminen kehittämisprosessiin ja ennakkoluulottomasti uusien ideoiden pohtiminen.”

Milja Pohjamo

Tule muotoilemaan työsi uuteen uskoon! Lisätietoja koulutuksesta ja hakemisesta.

Sivua päivitetty 3.6.2021 kello 11.31

Uusimmat uutiset

Jäitkö vaille opiskelupaikkaa yhteishaussa? Toimi näin!

Jos jäit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa, voit vielä hakea Ammattiopisto Tavastiaan jatkuvassa haussa. Jos olet oppivelvollinen (alle 18-vuotias) tai sinulla ei […]

Lue lisää

12.6.2025

Yhteishaun tulokset julkaistaan 12.6.

Yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 12.6.2025. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Ammattiopisto Tavastia lähettää valintakirjeen opiskelijaksi valituille sähköpostitse aikaisintaan […]

Lue lisää

10.6.2025

Yhdessä kohti tulevaa verkostoa kuullen

Ammattiopisto Tavastian monikulttuurisuusasiantuntijaryhmä kokoontui 2.6.2025. Mukana oli yli 20 monikulttuurisuusverkoston yhteistyökumppania ja tavastialaista. Mukana oli maahanmuutto- ja monikulttuurisuustyön asiantuntijoita mm. […]

Lue lisää

5.6.2025