Yleinen

Tavastian koronainfo

13.3.2020

Koko Suomi varautuu koronaviruksen leviämiseen tiukoin keinoin ja myös Tavastiassa koronaa varten perustettu valmiusryhmä seuraa tilannetta tiiviisti ja päivittää ohjeitaan hallituksen ja THL:n linjausten mukaan. Sen lisäksi Tavastia tekee erilaisia omia toimenpiteitä hillitäkseen viruksen leviämistä. Käytämme kaikki keinot, jotta tartuntoja saadaan vähennettyä.

13.3. yhtään tapausta Tavastian opiskelijoissa tai henkilökunnassa ei ole todettu. Pyrimme jatkamaan työntekoa ja opiskelua mahdollisimman normaalisti annettujen linjausten rajoissa. Yhteisin toimintatavoin ja toisemme huomioiden selviämme tästä parhaalla mahdollisella tavalla. Tavastia muistuttaa opiskelijoita jatkuvasti käsien pesusta ja yskimisohjeista eri tavoin mm. info-tv:n kautta. Siivousta on tehostettu ja käsidesejä on yleisissä tiloissa ja luokissa.

Tavastia on ohjeistanut ja ohjeistaa jatkossakin ensimmäisenä henkilökuntaa, opiskelijoita ja huoltajia. Jokaiselle ryhmälle on laadittu omat tiedotteet 12.3. ja kanavina käytetään pääasiassa Teamsia sekä Wilmaa. Tilanteen muuttumiseen varaudutaan muun muassa selvittämällä etäopetusmahdollisuudet.

Lisätietoa: Tavastian koronainfo-verkkosivulta löytyy tietoa ja sitä päivitetään tilanteen mukaan. Sivun linkki löytyy myös jokaisen Tavastian yksikön etusivulta.

Sivua päivitetty 13.3.2020 kello 13.10

Uusimmat uutiset

Ammattiopisto Tavastian maahanmuuttajaopiskelijat palkittiin stipendein 

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on valinnut kaksi Ammattiopisto Tavastian opiskelijaa maahanmuuttajastipendien saajiksi. Valinnassa painotettiin kansainvälisyyttä, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta Suomessa ja […]

Lue lisää

1.12.2023

KÄTEVÄ-osasto loisti magentana Suomen kädentaidot -messuilla

Ammattiopisto Tavastian KÄTEVÄ-osasto oli näyttävästi mukana Suomen Kädentaidot 2023 -messuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Euroopan suurimmaksi kasvanut kädentaitojen tapahtuma ihastuttaa […]

Lue lisää

30.11.2023

Opiskelijasta ammatilliseksi ohjaajaksi

Emily Thompson opiskeli Ammattiopisto Tavastiassa leipuri-kondiittoriksi. Opintojensa aikana hän ehti osallistumaan tv-kilpailuun ja tekemään harjoitteluja ulkomailla. Nyt hän työskentelee ammatillisena […]

Lue lisää

30.11.2023