Yleinen

Suutarit ovat tyytyväisiä uusiin tiloihinsa

24.10.2019

Ammattiopisto Tavastian suutariopiskelijat muuttivat tänä syksynä Visamäestä Hattelmalantien kampukselle. Entiset yhteiset tilat HAMK:n jalkinemuotoilijoiden kanssa olivat hivenen ahtaat, joten muutto on helpottanut opiskelijoiden ja opettajien arkea.

– Nyt muut Ammattiopiston alat ovat lähellä, ja opiskelijoiden on helpompi osallistua esimerkiksi YTO-aineiden (yhteiset tutkinnon osat, kuten äidinkieli ja matematiikka) tunneille, jalkinekoulutuksen vastuuopettaja Pia Mäki-Turja kertoo.

Suutareiden uusi kotipesä on E-rakennuksessa, jossa automaalarit siirtyivät suutareiden tieltä rakennuksen toiseen päähän. Yhteensä suutariopiskelijoita on tällä hetkellä parisenkymmentä, kun mukaan lasketaan perustutkintoa suorittavien lisäksi ammattitutkintoa tekevät.

– Ikähaitari on laaja, mutta suurin osa on noin kolmekymppisiä, Mäki-Turja sanoo.

Suutari on yksi Tekstiili- ja muotialan perustutkinnon osaamisaloista. Tänä syksynä tehtiin ensimmäistä kertaa niin, että kaikki Tekstiili- ja muotialan perustutkintoa opiskelevat osaamisalasta riippumatta viettivät ensimmäiset opiskeluviikot yhdessä opiskellen alan perusteita.

– He tekivät muun muassa ompeluharjoituksia ja tutustuivat materiaaleihin. Tällä alalla on niin laaja tarjonta, että yhteinen aloitus lisää opiskelijoiden ymmärrystä koko alasta. Intoa ja ideoita opiskelijoilla ainakin piisaa, Mäki-Turja kertoo.

Nahkatuotteiden taitaja

Suutareiden opinnot koostuvat jalkineen valmistuksesta, kaavoituksesta ja korjauksesta sekä nahkatuotteiden valmistuksesta. Haastatteluhetkellä suutareiden tiloissa oli toisen vuoden opiskelijoiden ryhmä nahkatuotteiden valmistuskurssilla ja heidän käsissään valmistumassa monenlaisia nahkalaukkuja.

Monella opiskelijalla on takanaan jo muita opintoja ja työkokemusta esimerkiksi vaatetusalalta ennen hakeutumista suutariksi. Monista suutarin tutkinnon suorittaneista tulee yrittäjiä, ja opettaja Jenny Saarimaa painottaakin asiakaspalvelun merkitystä suutarin työssä.

– Tässä ammatissa täytyy olla joustava ja näppärä ja tulla ihmisten kanssa toimeen. Tärkeää on myös kokeilla monenlaisten asioiden tekemistä ja valmistusta jo opiskeluaikana, jotta taidot karttuvat mahdollisimman monipuolisesti, hän korostaa.

Opiskelijat ympäri Suomea

Suutarikoulutusta järjestetään Suomessa kahdessa paikassa, Tavastian lisäksi ainoastaan Kankaanpäässä. Siksi opiskelijoita tulee Hämeenlinnaan kauempaakin.

Vantaalainen Veera Uski on toisen vuoden suutariopiskelija ja ensimmäiseltä ammatiltaan merenkulkija, perämies. Hänen haaveenaan on yhdistää suutarin ammattitaito purjelaivalla työskentelyyn ja saada jopa ompelukone laivalle, jotta siellä voisi esimerkiksi korjata purjeita. Tavoitteena on myös tehdä purjehduskengät ja vedenkestävät saappaat suutariopintojen aikana.

– Moni täällä haluaa opiskella paljon eikä valmistua liian nopeasti. Välillä tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen, mitä haluaisi oppia, Uski naurahtaa.

Ann Purgalla on jalassaan harjoitustyönä itse tehdyt punaiset nahkakengät.

– Tuntuu ihanalta pitää omatekemiä kenkiä jalassa, hän hehkuttaa.

– Itselle tehdessä myös oppii tunnistamaan ja näkemään virheet, jatkossa tiedän esimerkiksi tehdä omiin kenkiini toisenlaiset pohjat, pohtii viime vuonna kuusi pari kenkiä tehnyt Purga.

Purga on hyvä esimerkki siitä, että suutariopiskelijoilla on monenlaista taustoja.

– Olen aiemmin pitänyt kukkakauppa-hautaustoimistoa ja ollut kirjastonhoitaja sekä lasten kanssa kotona. Nyt halusin oppia tekemään kenkiä, sillä käsillä on kiva tehdä, kertoo Purga, joka teki pojalleenkin ylioppilaslahjaksi kengät.

Espoolainen Leo Enho puolestaan on tullut opiskelemaan suutariksi suoraan peruskoulusta.

– Toivon, että saan tästä ammatin itselleni, olen aina tykännyt nahkatöistä, toteaa jo viidet kengät valmistanut Enho.

Suutarit saavat opinnoissa tarvittavan materiaalin koululta, mutta jos tekee työn itselleen, joutuu maksamaan materiaalimaksun. Suutareiden taidonnäytteitä on myynnissä Ammattiopisto Tavastian TaiTava-shopissa, joka toimii Hattelmalantiellä Kahvila-ravintola Punaportin yhteydessä.

Suutariksi voi hakea opiskelemaan jatkuvassa haussa milloin tahansa. Peruskoulunsa päättävät hakevat keväisessä yhteishaussa.

Sivua päivitetty 24.10.2019 kello 08.03

Uusimmat uutiset

Peruskoululaisten taidot testissä kädentaitokilpailussa

Taitaja9 -paikalliskilpailu toi tällä viikolla 7.–9.-luokkalaisia Ammattiopisto Tavastian kampukselle. Kilpailun tarkoituksena on suoriutua eri ammattialojen järjestämistä tehtävärasteista, jotka vaativat kädentaitoja […]

Lue lisää

29.11.2023

Suositut tähdet tutustuivat Hämeenlinnan opiskelumahdollisuuksiin

Boheemi ja TurunPug kävivät Hämeenlinnassa tutustumassa paikallisiin opiskelu- ja työmahdollisuuksiin. Lokakuussa suosittu tubettaja Boheemi eli Max Blomfelt ja striimaaja TurunPug […]

Lue lisää

16.11.2023

Käsityö- ja verhoilualan yrittäjille tarjolla kierrätysmateriaalia

Tervetuloa avoimien ovien päivään 21.11. klo 15-18! Tänä vuonna tarjoamme myös käsityö- ja verhoilualan yrittäjille mahdollisuuden testata kierrätysmateriaaleja. Tänä vuonna tutustumisen […]

Lue lisää

10.11.2023