Yleinen

Ammattiopisto aloittaa polkupyörämekaanikkojen koulutuksen syksyllä

21.5.2019

Bike Lab Hämeenlinna aloittaa kesällä

Hämeenlinnan kaupunki, Hämeenlinnan seudun 4H, Ammattiopisto Tavastia ja Pyöräliitto kokeilevat vuoden 2019 aikana uudenlaista Bike Lab -toimintamallia. Tavoitteena on hankkia kokemuksia, miten nuorten työllistymistä voidaan edistää tukemalla siirtymiä harrastuspohjaisesta toiminnasta kohti ammatillista osaamista. Harrastus on hyvä mahdollisuus kohti työelämää.

Kesällä Bike Lab -toiminta näkyy Hämeenlinnan alueella liikkuvana 4h:n pitämänä pyöränhuoltopisteenä, jossa asukkaat pääsevät tarkastuttamaan pyöränsä kunnon ja pyöriin voidaan tehdä pienimuotoisia huoltotoimenpiteitä. Samalla Bike Lab jakaa pyöräilyyn liittyvää tietoa.

Syksyllä toiminta muuttuu Ammattiopisto Tavastian vetämäksi polkupyörämekaanikon koulutuskokeiluksi. Monissa kaupungeissa edistetään pyöräilyä ja perustetaan kaupunkipyöräjärjestelmiä, sähköpyörät ja esimerkiksi laatikkopyörät yleistyvät. Polkupyörämekaanikon osaamisvaatimukset ja kysyntä kasvavat, kun samaan aikaan alan osaava työvoima vähenee.  Bike Lab -hankkeen tavoitteena on löytää alueelta koulutuskokeiluun nuoria, joilla on kiinnostusta ja harrastuneisuutta alaan tai aiemmin hankittua ammattiosaamista esimerkiksi pienkonekorjaajan koulutuksesta.

Ammattiopisto Tavastia haluaa koulutuskokeilulla vastata alan työvoiman puutteeseen. Uskomme, että tätä kautta meillä on hyvät mahdollisuudet saada koulutukseen ja sitä kautta työelämään uusia alan ammattilaisia, sanoo Ammattiopisto Tavastian koulutuspäällikkö Teemu Vepsäläinen. Tutkinnon perusteita ollaan parhaillaan räätälöimässä. Mietimme tutkinnon ammattitaitovaatimuksia yhdessä ammattilaisten kanssa.

Kokeilu tarjoaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa ammatillisissa opinnoissa tarvittavia työssäoppimisjaksoja osana yhdistystoimintaa.

Sillä, että tämä toiminta muuttuu syksyllä polkupyörämekaanikon koulutuskokeiluksi, on suuri merkitys 4H:n työllistämistoiminnan opinnollistamiselle. 4H työpajalle voitaisiin tällöin ottaa nuoria oppisopimuksella opiskelemaan pyörämekaanikon ammattia, jolle on kasvava kysyntä ja tekijöistä on oikeasti pulaa. Se sopii siis hyvin työpajatoiminnaksi, josta on tutkinnon suoritettuaan hyvät mahdollisuudet päästä positiivisesti eteenpäin työllistymällä alan yrityksiin tai perustamalla oma, täydentää Hämeenlinnan seudun 4H -yhdistyksen kehityspäällikkö Petri Takala.

Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistisen mukaan osaaville pyörämekaanikoille on suuri tarve koko maassa.

Hämeenlinnan kaupunki haluaa hankkeella edistää kestävää kaupunkikehitystä. Hanke edistää yhtä aikaa nuorten työllisyyttä, kierrätystä ja pyöräilyä sekä kehittää uudenlaista toimintamallia madaltamaan siirtymistä harrastuspohjaisesta osaamisesta kohti ammattia.

Bike Lab Hämeenlinna tiedote

Sivua päivitetty 21.5.2019 kello 10.41

Uusimmat uutiset

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024