Yleinen

Osaamisen ennakointifoorumi

25.1.2018

Opetushallitus on perustanut osaamisen ennakointifoorumin, joka muodostuu yhdeksästä eri aloja edustavasta ennakointiryhmästä sekä ennakointiprosessia tukevasta ohjausryhmästä. Ammattiopisto Tavastiasta koulutuspäällikkö Riikka Riihimäki kuuluu Liikenne ja logistiikka -ennakointiryhmään. Ryhmien sihteereinä toimivat Opetushallituksen asiantuntijat. Ennakointiryhmissä ovat edustettuina työnantajat, työntekijät ja yrittäjät, ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja korkeakoulut, opetushenkilöstö, alan tutkimuksen edustajat ja opetushallinto. Ennakointiryhmät on asetettu ajalle 1.1.2017 – 31.12.2020.

Ennakointiryhmien tehtävät

  1. osallistua laadulliseen ja määrälliseen ennakointiin ja mahdollisiin erillisiin ennakointihankkeisiin, jotka liittyvät ennakointiryhmän tehtävään
  2. analysoida ennakointitiedon pohjalta työelämän muuttuvia ja uusia osaamistarpeita ja niiden vaikutuksia koulutuksen kehittämiseen eri koulutusasteilla sekä varmistaa, että koulutusjärjestelmä tarjoaa kattavan mahdollisuuden hankkia työelämän erilaisissa tehtävissä tarvittavan osaamisen
  3. tehdä aloitteita tai suosituksia opetus‐ ja kulttuuriministeriölle ja Opetushallitukselle ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja koulutuksen sisältöjen kehittämiseksi sekä ammatillisen koulutuksen järjestäjille ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi
  4. kehittää ammatillisen ja korkeakoulutuksen välisiä toimintatapoja, joissa vuoropuhelun avulla ennakoidaan ja tunnistetaan työelämän tarpeet sekä niiden edellyttämät koulutusjatkumot
  5. tuoda havaitut kehittämiskohteet keskusteluun ja tehdä niihin liittyviä tutkimus‐ ja kehittämisehdotuksia.

Liikenne ja logistiikka -ennakointiryhmän kokoonpano

Seuraa Twitterissä https://twitter.com/OEFoorumi , @OEFoorumi

Seuraa Facebookissa https://www.facebook.com/OEFoorumi/

 

Sivua päivitetty 25.1.2018 kello 15.46

Uusimmat uutiset

Ihan Tavastialainen joulupuu -kilpailu tuo esille eri alojen villejä ideoita

Ihan Tavastialainen Joulupuu -kilpailu alkaa Ammattiopisto Tavastiassa! Kisaan toivotaan mukaan mahdollisimman paljon Tavastian opiskelijoita eri aloilta. Joulupuut toteutetaan vähintään viiden […]

Lue lisää

29.10.2025

Tavastia valittiin mukaan toiminnanohjauksen kokeiluun

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on valittu mukaan ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut kokeiluun mukaan 40 koulutuksen järjestäjää. Kokeiluun […]

Lue lisää

23.10.2025

Ammattiosaamisen Kehittämisyhdistys AMKEn työryhmät on valittu – Tavastiasta mukana neljä edustajaa

AMKEn hallitus päätti verkostojen työryhmien kauden 2026–2028 kokoonpanoista kokouksessaan syyskuun lopussa. Tavastiasta työryhmiin valittiin neljä edustajaa, joista yksi on puheenjohtajuus. Koulutuksen […]

Lue lisää

22.10.2025