Yleinen

Ammattiopisto on tyytyväinen järjestämislupapäätökseen – kaksi uutta tutkintojen järjestämislupaa ja 2145 opiskelijavuotta

12.10.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti uusista ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvista, jotka tulivat tiedoksi 144 koulutuksen järjestäjälle 10.10.2017. Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan vuoden 2018 alusta, samoin uudet järjestämisluvat. Ammatillisessa koulutuksessa siirrytään yhteen järjestämislupaan, joka kattaa nykyiset ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen lisäkoulutuksen luvat. Uudessa järjestämisluvassa päätetään mm. tutkinnoista, joita koulutuksen järjestäjällä on oikeus myöntää ja koulutuksista, joita se voi järjestää, opetus- ja tutkintokielestä, ensisijaisesta toiminta-alueesta sekä opiskelijavuosien vähimmäismäärästä.

Ammattiopisto Tavastian rehtori on tyytyväinen uuteen järjestämislupaan. Ministeriö teki koulutuksenjärjestäjille kesäkuussa ehdotuksen uuden luvan sisällöstä, johon koulutuksen järjestäjillä oli mahdollisuus antaa vastine ja hakea uusia tehtäviä ennen luvasta päättämistä Suurin osa Tavastian vastineessaan esittämistä muutoksista vahvistettiin uudessa järjestämisluvassa. Koulutuksen järjestäjällä, Koulutuskuntayhtymä Tavastialla on lupa järjestää ammatillista koulutusta ensisijaisesti Kanta-Hämeessä, Akaassa, Pälkäneellä ja Urjalassa. Lupa järjestämiseen on myös muualla Suomessa lukuun ottamatta Ahvenanmaata.

Tavastialle myönnettiin erityisiä järjestämistehtäviä

Tavastia sai hakemansa erityiset järjestämistehtävät työvoimakoulutukseen, laajennettuun oppisopimustehtävään ja vankilaopetukseen. Työvoimakoulutuksen tehtävää haki yhteensä 109 hakijaa ja tehtävä myönnettiin 63 hakijalle. Laajennettua oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävää haki 57 hakijaa ja tehtävä myönnettiin 40 hakijalle. Vankilaopetuksen järjestämistehtävää haki 22 hakijaa ja tehtävä myönnettiin 14 hakijalle.

Uusia tutkintoja Ammattiopisto Tavastiassa

Ammattiopisto Tavastia sai uuden järjestämisluvan yhteydessä luvan myös uusien tutkintojen järjestämiseen. Näitä ovat

  • Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
  • Lapsi- ja perhetyön perustutkinto

Järjestämislupa vahvistaa Tavastian roolia maakunnan merkittävänä koulutuksen järjestäjänä

Järjestämislupa antaa Ammattiopisto Tavastialle hyvät eväät vastata alueen nuorten ja aikuisten ammatilliseen koulutustarpeeseen. Järjestämisluvan mukainen opiskelijavuosien vähimmäismäärä on 2145. Koulutuskuntayhtymä Tavastian keskeisenä tavoitteena on ollut tarjota opiskelupaikka kaikille peruskoulunsa päättäneille, joko lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa toisen asteen koulutuksessa. Tässä tavoitteessa on viime vuosina onnistuttu ja uusi järjestämislupa antaa siihen hyvät eväät myös tulevaisuudessa – sanoo ammattiopiston rehtori Heini Kujala.

Sivua päivitetty 12.10.2017 kello 11.00

Uusimmat uutiset

Ravintola- ja catering-alan koulutus tarjoaa useita uramahdollisuuksia

Ammattiopisto Tavastian ensimmäisen vuoden ravintola- ja catering-alan opiskelijat Abdu, Niko ja Manta ovat viihtyneet opinnoissaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat uuden edessä […]

Lue lisää

28.9.2023

Ohjauspiste palvelee syyslomaviikolla etänä

Tavastian Ohjauspisteen ovet A-rakennuksessa ovat syyslomaviikon (vko 42) kiinni, mutta palvelua saa puhelimitse ja sähköpostilla. Tapaamiset ja niihin saapuminen sovitaan […]

Lue lisää

25.9.2023

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen loihtimalle illalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023