Lapsi mukaan opiskelupäivään

Keskiviikko 18.12. oli jännä ja erilainen päivä ammattiopiston ykkösvuoden leipuri-kondiittori -opiskelijoille. Leipovia käsiä oli tavallista enemmän. Ja ehkä tunnelmassa oli jotakin lapsenomaista joulun taikaa, kun lapset häärivät mukana leipomossa. Elintarvikealan lehtori Minna Koskela oli suunnitellut opiskelijoiden kanssa teemapäivän ”Lapsi mukaan opiskelupäivään”.

Ryhmässä on eri-ikäisiä opiskelijoita ja osalla on omia lapsia. Opiskelijat saivat tuoda lapsensa tutustumaan äidin koulupäivään, isiä ei ryhmässä ole. Yksi opiskelija toi mukaan sisarensa.

Päivän aikana lapset leipoivat pipareita, pieniä joulutorttuja ja tekivät koristeita yhdessä äidin kanssa. Lisäksi lapset saivat seurata kakkosvuoden opiskelijoiden toimintaa. Ja toki ahkeroinnin jälkeen tuotoksia päästiin myös maistamaan.

Päivän jälkeen kotiin lähti väsyneitä ja onnellisia pikkuleipureita. Palaute kaiken ikäisiltä oli selkeä: ”Paras päivä”.

© 2020 Koulutuskuntayhtymä Tavastia