Yleinen

Freedom-ryhmätoiminnassa tutustutaan ja tehdään yhdessä

14.5.2020

Ammattiopisto Tavastiassa järjestetään opiskelijoille Freedom-ryhmätoimintaa, jonka tarkoituksena on opintojen edistymisen tukeminen, itsetunnon kohottaminen ja osallisuuden lisääminen. Freedom-toiminta on suunnattu nuorille, joilla on haasteita opinnoissaan eikä juurikaan kavereita tai harrastuksia. Ryhmän toimintaa ohjaavat nuoriso-ohjaaja Anni Rahkonen, koulukuraattori Janne Väinölä sekä oppilaitospappi Jaana Lehtonen.

– Ryhmään valitaan vuosittain noin kymmenen opiskelijaa, joista saamme vinkkejä opettajilta, kertovat Rahkonen ja Väinölä.

Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on tavallisesti marraskuussa, ja kokoontumisia on normaaliaikana joka toinen viikko aina lukuvuoden loppuun saakka. Joka vuosi ryhmälle keksitään oma nimi, ja tämän vuoden porukka on nimeltään Obama.

Nettipelejä, leipomista ja vierailuja

Koronaviruksen mukanaan tuomat kokoontumisrajoitukset ovat luonnollisesti estäneet myös Obamien livetapaamiset, mutta Teamsin kautta on silti kokoonnuttu pelaamaan esimeriksi erilaisia nettipelejä, kuten skribbl.io:ta ja saarella.fi:tä, ja kokeiltu opiskeluhuollon psykologin johdolla mindfulnessia.

– Muuten ryhmän yhdessäolo on ihan tavallisten asioiden tekemistä, kuten leipomista, ruuanlaittoa, vierailuja eri paikoissa, ulkoilua tai vaikka levyraadin järjestämistä. Ryhmä saa itse suunnitella, mitä haluaisivat porukalla tehtävän, Rahkonen kertoo.

Koronan takia väliin jää myös Freedom-ryhmän perinteinen vuorokauden leiri seurakunnan leirikeskuksessa, mikä on ollut vuosittain tykätty tapahtuma. Loimalahden leirikeskuksessa on porukan kesken päätetty lukuvuosi saunomalla, uimalla, pelailemalla ja syömällä hyvin.

– Se harmittaa tosi paljon, ettei tätä voida nyt toteuttaa. Kurja juttu, harmittelee Rahkonen.

Etäopetusaika ei muutenkaan ole suosinut sellaisia opiskelijoita, joilla on arjessa haasteita ihan ilman koronaakin.

– Osa kykenee hyvin opiskelemaan etänä, osa taas ei ole juuri ulkona käynyt, Väinölä toteaa.

Freedom-toiminnan tavoitteena on pitää nuoret elämässä ja opiskelussa kiinni, ja toisaalta myös saattaa samassa tilanteessa olevia nuoria yhteen.

– Meillä on ohjaajien ja ryhmäläisten kesken Whatsapp-rinki, mutta esimerkiksi aiempina vuosina opiskelijat ovat perustaneet oman ryhmänsä ilman meitä ohjaajia, mikä on tosi hienoa, Väinölä nauraa.

– Parasta onkin, jos joskus näkee ryhmäläisiä keskenään vaikka hampurilaisella, silloin ollaan onnistuttu, Rahkonen vahvistaa.

Ensi lukuvuonna Freedom-ryhmän toiminta käynnistyy taas syksyllä, toivottavasti silloin voidaan taas kokoontua livenä.

Sivua päivitetty 14.5.2020 kello 10.19

Uusimmat uutiset

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024