Kevään uudet ylioppilaat

Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat löydät alapuolelta koulukohtaisesti.

Hämeenlinnan lyseon lukio
Hämeenlinnan lyseon aikuislinja
Kaurialan lukio
Lammin lukio
Parolan lukio

Suomessa valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi yhteensä noin 25 100 henkilöä.

Uusista ylioppilaista noin 400 on suorittanut tutkintonsa pakolliset kokeet jo aiemmin, mutta saanut opintonsa valmiiksi vasta kevään 2020 aikana. Noin 1100 henkilöä on suorittanut tutkinnon kokeet hyväksytysti, mutta ei ole vielä saanut opintojaan valmiiksi. Kaiken kaikkiaan noin 25 800 henkilöä on suorittanut tutkintoonsa kuuluvat pakolliset kokeet hyväksytysti keväällä 2020.

Kevään ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautui kaikkiaan noin 43 000 kokelasta. Luvussa ovat mukana sekä tutkinnon eri vaiheissa olevat kokelaat että sellaiset kokelaat, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan. Ilmoittautumisia eri tutkintoaineisiin ja oppimääriin oli yhteensä yli 134 000.

Lämpimät onnittelut kaikille uusille ylioppilaille!

© 2020 Koulutuskuntayhtymä Tavastia