Yleinen

Jannika B kannustaa nuoria unelmoimaan

16.5.2019

Muusikko Jannika B vieraili torstaina Ammattiopistolla kertomassa oman elämäntarinansa Lasten ja nuorten säätiön dreamsterina. Dreamsteri-vierailut ovat osa Lasten ja nuorten säätiön toimintaa, jossa tunnetut henkilöt vierailevat oppilaitoksissa kertomassa oman kasvutarinansa ja kannustavat nuoria tavoittelemaan unelmiaan.

Jannika avasi puheenvuorossaan lapsuus- ja nuoruusvuosiaan, jolloin Kokkolassa varttunutta tyttöä kiusattiin koulussa. Jannika erehtyi lopettamaan hänelle tärkeitä harrastuksia, vain koska muut olivat sitä mieltä, ettei hän ole hyvä niissä. Haaveammatikseen hän ilmoitti lapsena hevosenhoitajan, vaikka onkin hevosille allerginen, sillä niin tekivät kaikki muutkin tytöt.

Jannikan viesti nuorille oli, että jokaisella on oikeus unelmoida ja tehdä juuri sitä mistä itse tykkää – vaikka ei olisikaan siinä maailman paras. Hän kannusti kokeilemaan rohkeasti uusia asioita, etenkin jos ei ole ihan varma mitä haluaa tehdä, oma polku voi löytyä yllättävältäkin suunnalta. Jannika painotti myös, että kiusaamiseen pitää aina puuttua.

Katso Jannika B:n terveiset Ammattiopisto Tavastian Instagramista!

Sivua päivitetty 16.5.2019 kello 15.02

Uusimmat uutiset

Jäitkö ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa? Toimi näin!

Jos jäit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa, voit vielä hakea Ammattiopisto Tavastiaan jatkuvassa haussa. Jos olet oppivelvollinen (alle 18-vuotias) tai sinulla ei […]

Lue lisää

12.6.2026

Yhteishaun tulokset julkaistaan 11.6.2026

Tämän vuoden valtakunnallisen yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 11.6.2026. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Ammattiopisto Tavastia lähettää valintakirjeen opiskelijaksi […]

Lue lisää

10.6.2026

Ainolan uudet käyttötekstiilit syntyivät Tavastian opiskelijatyönä

Ainolan uusissa käyttötekstiileissä yhdistyy suomalainen käsityötaito, historialliset lähteet ja kulttuurinen kestävyys. Ammattiopisto Tavastian taideteollisuusalan perustutkinnon ensimmäisen vuoden opiskelijat suunnittelivat ja […]

Lue lisää

10.6.2026