Yleinen

Tavastialle kokoonnuttiin keskustelemaan vieraskielisten koulutuksen kehittämisestä

4.4.2025

Torstaina 3.4. Ammattiopisto Tavastiassa kokoontui maahanmuuttajakoulutuksen verkosto, ja keskustelun aiheena oli vieraskielisten koulutus. Paikalla oli asiantuntijoita Tredusta, Omniasta, Salpauksesta, Turun ammatti-instituutista ja Tavastiasta.

Ihmisiä kokoontuneena keskustelemaan kokoushuoneeseen pöydän ääreen.
Vieraskielisten koulutuksen kehittäminen herätti runsaasti keskustelua. Kuva: Tiina Alhainen.

Maahanmuuttajakoulutuksen verkosto on toiminut Suomessa jo vuosia, ja se kokoontuu useita kertoja vuodessa niin etäyhteydellä kuin kasvotustenkin. Tilastokeskuksen mukaan (stat.fi) vieraskielisten opiskelijoiden määrä ammatillisissa oppilaitoksissa on kasvanut viime vuosina, ja esimerkiksi Ammattiopisto Tavastian opiskelijoista yli 20 prosenttia on vieraskielisiä. Vieraskielisten koulutus onkin avainasemassa esimerkiksi Suomen työvoimapulan ratkaisemisessa, ja juuri sen kehittämiseen verkosto tarjoaa hyvät työkalut.

Tavastialla järjestetyn tapaamisen ohjelma oli tiivis, mutta yhdessä löydettiin hyviä toimintatapoja ja ratkaisuja haasteisiin. Tapaamisella keskusteltiin mm. kielitaidon varmentamisesta, vieraskielisten koulutuksen erilaisista toteutustavoista, jatkopoluista ja siirtymistä koulutusten välillä sekä tilauskoulutuksen ja englanninkielisen koulutuksen tarjoamista mahdollisuuksista.

– On upeaa kuulla toisten koulutuksen järjestäjien ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Avoin keskustelu ja vertaisoppiminen ovat kehittäjille huippujuttuja. Verkosto on hurjan tärkeä, kun pohditaan toimintatapoja ja hallinnollisia mahdollisuuksia. Usein jossain on jo ratkaisu keksitty, kiittelee VIERKO 2 -hankkeen Tavastian projektipäällikkö Tiina Alhainen.

Ammatillisten oppilaitosten verkostoituminen ja kokoontuminen vieraskielisten koulutuksen ympärille on VIERKO 2 -hankkeen ytimessä, sillä hankkeen tavoitteena on etsiä yhdessä uusia ratkaisuja vieraskielisten koulutukseen. Vieraskielisten koulutus ja sen kehittäminen halutaan nähdä kilpailun sijaan yhteisenä tavoitteena, josta hyötyvät kaikki koulutuksen järjestäjät.

Vieraskielisten koulutus on järjestetty eri oppilaitoksissa eri tavoin ja erilaisissa ympäristöissä, joten keskustelusta saa myös uusia näkökulmia oman oppilaitoksen koulutuksen kehittämiseen. Tapaamisessa puhutti esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen vieraskielisten opetuksessa, mikä on yksi Tavastiassa käynnissä olevan KAI-hankkeen tärkeimmistä kehityskohteista. KAI eli Kielitietoinen tekoäly vieraskielisten ammatillisessa koulutuksessa ESR+-hankkeessa tekoälyä hyödynnetään laajasti ammattikielen ja ammattitaidon opetuksessa esimerkiksi kielen oppimisen apuvälineenä ja opetusmateriaalien mukauttajana. Aihe herätti kiinnostusta.

– Meillä oli opettava päivä, joka jätti paljon pohdittavaa ja ennen kaikkea ideoita siihen, miten me Tavastiassakin voimme toteuttaa vieraskielisten koulutusta koko ajan laadukkaammin. Samoin hyvälle tuntuu, että meidän hyvät käytäntömme kiinnostavat muita, toteaa Alhainen.

Lisää aiheesta:

Tutustu vieraskielisille suunnattuun koulutustarjontaan Ammattiopisto Tavastiassa:

Koulutuksia maahanmuuttaneille

Sivua päivitetty 4.4.2025 kello 11.15

Uusimmat uutiset

Taidemaalarista tarjoilijaksi Tavastiassa

Kouvolasta kotoisin oleva Jimi Marmor valmistuu näillä näppäimillä Tavastiasta tarjoilijaksi. Opinnot ovat sujuneet nopeasti ja nyt etsinnässä on vakituinen työpaikka. […]

Lue lisää

21.4.2026

Tutkinnon osa syntyi työelämän tarpeista

Sisälogistiikan osaamisalalla on kehitetty yhdessä Würthin kanssa uudenlainen tapa yhdistää työelämä ja opiskelu. Ajatus sai alkunsa yhteisissä keskusteluissa, joissa pohdittiin, […]

Lue lisää

8.4.2026

Opetushallituksen YTO-kiertue Tavastiassa

Ammattiopisto Tavastia sai vieraita Opetushallituksesta torstaina 26.3.2026. Ammattiopiston vieraana olivat opetusneuvos Tuija Artama ja opetusneuvos Taija Paasilinna. Vierailu oli osa […]

Lue lisää

27.3.2026