Ihan Tavastialainen Joulupuu -kilpailuun ilmoittautuminen on päättynyt ja nyt on aika äänestää voittajaa! Äänestyksessä on mukana kymmenen erilaista, hienoa ja omalaatuista joulupuuta.
Äänestysaika alkaa maanantaina 1.12.2025 kello 12 ja päättyy perjantaina 5.12.2025 kello 12. Voittaja julkaistaan seuraavalla viikolla. Katso siis joulupuiden kuvat ja äänestä sivun alaosassa olevan linkin kautta suosikkiasi!
1. Sisälogistiikka
Opiskelijoiden kehittämä idea, miten oman ala saadaan näkyville, yhdessä rakennettu saatavilla olevista materiaaleista. Valot ja latvatähti tulevat joulukuussa sähkömiehen ehtiessä paikalle!

2. Liiketoiminnan perustutkinto KT24CLTP
Mistä saisi edes rungon, korkeutta kuuselle, kun ei bittejä voi oikein pinota päällekkäin. Eli vanhat opastekyltit nippuun ja kartioiksi. Tulostinmusteiden pahvilaatikot paloiksi ja pinnaksi kertsipöytäliinan kanssa. Laskukoneen paperinauha olikin sitten aika ilmeinen ja hyvä idea koristeeksi. Huomaa jouluiset euron merkit🤩!

3. OTE-paja ja TUVA-ote
”Toivon tuoja – valon kantaja”
Opiskelijamme mietti mitä OTE-paja ja TUVA-ote oikein merkitsevät. Hänelle se oli lämpöä, valoa, kasvua, pysähtymistä ja mahdollisuutta olla oma itsensä. Kukaan ei ole samanlainen ja se on hieno asia. Siitä syntyi idea Toivon tuoja -hahmosta, joka kantaa valoa sylissään. Tämä on kasvun joulupuu. Pohdimme OTE-pajalla ja TUVA-otteella myös tulevaisuutta, omaa alaa ja ammatteja. Puutamme koristaakin kaikki Tavastian opintoalojen kuvakoristeet.

4. Hoiva-avustajat VV25HA1(opva)
S-rakennuksen hiljaisessa nurkassa seisoi luuranko, yksin varjossa. Ei naurua, ei laulua sen ympärillä, vain talven tuuli ikkunan takana. Mutta eräänä iltana ovet aukenivat, hoiva-avustajat tulivat, nauru helisi. He toivat nauhoja, kultaa ja hopeaa ja tonttulakin ja luurangon silmät säteilivät.

5. Suutarit
Joulupuu rakentuu suutareiden perustyövälineistä eli lesteistä, jotka kauniina sävyinä luovat joulupuun tuntua. Lestien päälle pinnataan kengän nahka, jolloin se saa perusmuotonsa. Nyt ne ovat kuin joulupuun oksat terävine kärkineen, yllään joulutähti ompelulankarullaan somistettuna. Jouluvalo luo lopullisen kimalluksen puun ylle.

6. Ohjatusti opintopolulle -hanke
Olemme keränneet kuuseemme ryhmäläisiltämme hyvinvointia lisääviä, ahdistusta helpottavia ja arkeen iloa tuottavia asioita. Hyvinvointia lisäävät mm. lemmikit, käsityöt, ompeleminen ja neulominen, origamit ja muu käsillä tekeminen. Lukeminen, liikkuminen ja liikunta, saunominen, luonto, mindfulness, mielenterveyspalvelujen hyödyntäminen, herkut, pelaaminen, penkkiurheilu, musiikki, ystävät, läheiset ja stressilelut.
Saunavihta on erittäin tärkeä osa joulupuutamme!
Siitä vain kaikki ottamaan vinkkejä omaan hyvinvointiin!

7. Aikuisten perusopetus
Joulupuuta on ollut tekemässä kaikki osaston opiskelijat ja opettajat. Siinä on kirjaimellisesti meidän kaikkien käden jälki. Kaikki materiaali on käytettyä ja kierrätettyä. Läheltä voi nähdä, että oksissa ja tähdissä on suomen kielen, matematiikan tai biologian oppimateriaalia. Käsi saa myös toisen merkityksen. Opiskelu on käsittämistä ja käsittelyä, miten paljon erilaisia käsityksiä kaikkeen liittyykään.

8. Pintakäsittely
Joulupuu on rakennettu tapetointikurssin jämätapetinpaloista. Mahtavaa kierrätystä!

9. H-rakennuksen opiskelijoiden yhteinen joulupuu
Koko kuusi on valmistettu kierrätysmateriaalista, rikkinäisistä esineistä ja opetusmateriaalien ylijäämästä/leikkuujätteestä.
Putkipuoli on tehnyt rungon, kipa on tehnyt tähden ja verhoilijat koristeet.

10. Ompelijat
Joulupuusta tuli Joulun kuningatar. Opiskelijat drapeerasivat kierrätyskankaita mallinukelle, koristeina alan työvälineitä, tarvikkeita ja modistien harjoitustöitä.

11. Sähköala
Kaikki ”puuhun” käytetyt tarvikkeet ovat sähköasennustuotteita.

Äänestys alkaa 1.12. kello 12
Äänestä omaa suosikkiasi Ihan Tavastialaiseksi Joulupuuksi perjantaihin 5.12.2025 kello 12 mennessä tästä linkistä. Valitse vain yksi suosikki äänestyksen lopussa, kohdassa 12.
Sivua päivitetty 1.12.2025 kello 15.40