Taideteollisuusalan perustutkinto
Koulutus alkaa: 5.8.2026
Tuotteen valmistuksen osaamisala
Artesaani, kudonta
Artesaani kudonta -koulutuksessa keskitytään kangaspuissa kudottujen tekstiilien valmistamiseen. Opinnoissa painotetaan sidosopin osaamista, materiaalitietoutta, perinnettä sekä kestävien ja ekologisten tuotteiden tekemiseen tarvittavaa vankkaa käsityötaitoa.
Kutoja tuntee tekstiilimateriaalit ja osaa käyttää niitä tarkoituksenmukaisesti ja ekologisesti erilaisissa sisustus-, vaatetus- ja asustetekstiileissä. Kankaiden suunnittelua ja toteutusta tehdään myös tietokoneavusteisesti. Opintoihin kuuluu värjäystä, kankaanpainantaa ja tekstiilien erilaisia viimeistysmenetelmiä. Valinnaisissa tutkinnonosissa voi oman kiinnostuksen mukaan syventää osaamistaan esimerkiksi teollisessa kudonnassa, erikoismateriaalien ja tekniikoiden käyttämisessä tai ohjaustehtävissä toimimisessa.
Kutoja-artesaani voi työskennellä erilaisissa ohjaustehtävissä neuvonta-asemilla, työpajoilla, kansalais- tai työväenopistojen kursseilla. Kutoja voi valmistaa käsinkudottuja tai puoliteollisia tuotteita yrittäjänä tai esimerkiksi osuuskunnan jäsenenä. Tuotteet voivat olla esimerkiksi asiakkaan, yrityksen, yhteisön tai kunnan tilaamia käyttö- tai sisustustekstiilejä.
Ammattiopisto Tavastiassa voi jatkaa kudonnan opiskelua Taideteollisuusalan ammattitutkinto, käsityöntekijä -koulutuksessa. Tekstiilialan opintoja voi syventää myös Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Aalto-yliopistossa tai Lapin yliopistossa.
Artesaani, lasi
Koulutuksessa opitaan lasinpuhallustekniikoilla valmistettujen esineiden valmistuksen suunnittelua ja toteutusta harjoitellen alan perustekniikoita ja tiimityötaitoja. Pääset myös tutustumaan alan erikoistekniikoihin. Koulutuksen aikana osallistut asiakastöiden toteuttamiseen lasinpuhallusverstakon eri tehtävissä.
Lasialan artesaanin opintoja voi suorittaa Nuutajärven Lasikylässä, Urjalassa. Koulutus antaa valmiuksia toimia teollisuudessa tai pienemmissä lasistudioissa.
Lasialan artesaanina sinulla on osaamista työskennellä lasialan työtehtävissä joko yrittäjänä tai työntekijänä.
Suoritettuasi taideteollisuusalan perustutkinnon sinulla on kelpoisuus hakea korkeakouluopintoihin Suomessa ja ulkomailla. Ammattiopisto Tavastiassa voi opiskella Taideteollisuusalan ammatti- ja erikoisammattitutkintoa, jos sinulla on työkokemusta alalta tai työskentelet lasinpuhaltajana.
Verhoilualan osaamisala
Artesaani
Koulutuksessa opitaan tekemään erilaisia huonekalujen ja ajoneuvojen verhoilutöitä. Verhoilualan artesaanin ammattitaitoon kuuluu myös ompeluosaamista, vahvaa tekstiilimateriaalien tuntemusta ja asiakaspalvelua. Artesaani tuntee sisustuksen historiaa ja osaa valita eri tyylikausille sopivat materiaalit, värit ja työmenetelmät. Huonekalujen ja ajoneuvojen korjaaminen on kestävää elämäntapaa tukevaa toimintaa, joka jatkaa tuotteen elinkaarta.
Koulutuksen jälkeen voit työllistyä huonekaluteollisuuteen tai ajoneuvoverhoilutehtäviin. Työpaikkana ovat myös yksityiset verhoilualan yritykset tai oma yritys.
Kustannukset
Koulutus on maksutonta. Sinulle tulee kustannuksia oppimateriaaleista, kuten ammattitaidon harjoittelemiseen tarvittavista materiaaleista ja opintomatkoista.
Koulutuspaikka
Opiskelusi tapahtuu pääasiassa osoitteessa Hattelmalantie 8, Hämeenlinna. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen paikkaan voit itse vaikuttaa. Jos sinulla on alan työpaikka tai saat sen opiskelujen aikana, voit suorittaa tutkintosi oppisopimuksella.