Yleinen

Ammattiopisto Tavastia siirtyy lähiopetukseen

30.10.2020

Maakunnan pandemiaryhmä on purkanut päätöksellään 29.10. toisen asteen etäopetussuosituksen ja lähiopiskeluun palataan 9. marraskuuta. Kunnilla ja oppilaitoksilla on myös mahdollisuus porrastaa lähiopetukseen palaamista oppilaitoskohtaisesti heti.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian toisen asteen oppilaitoksia ovat Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinnan lyseon lukio ja sen aikuislukio, Kaurialan lukio, Lammin lukio ja Parolan lukio.

Ammattiopisto Tavastia siirtyy lähiopetukseen portaittain niin, että kaikki ovat lähiopetuksessa viimeistään 9.11. Normaalin lämpimän lounaan tarjoilua ei viikolla 45 välttämättä pystytä järjestämään. Opiskelijoita ohjeistetaan lähiopetukseen siirtymisestä tarkemmin Wilmassa.

Hämeenlinnan lyseon lukion aikuislinja palaa lähiopetukseen maanantaina 2.11. Muissa lukioissa lähiopetus aloitetaan porrastetusti tiistaina 3.11. alkaen. Ensimmäisenä lähiopetuksen aloittavat lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat 3.11. Muut vuosikurssit aloittavat 9.11. Lämmintä lounasta ei pystytä alkupäivinä välttämättä tarjoilemaan, mutta vähintään välipalatyyppistä evästä on tarjolla. Lammin lukiossa on tarjolla lämmin lounas tiistaista 3.11. alkaen. Opiskelijoille tiedotetaan toimintaohjeista Wilman kautta.

Ruokakassit, joiden sisältöä on supistettu lähiopetukseen palaamisen vuoksi, jaetaan kassin tilanneille alkuperäisen suunnitelman mukaan keskiviikkona 4.11.

Opetus järjestetään 9.11. alkaen pääasiassa lähiopetuksena, mutta myös etäopetuksen keinoja voidaan hyödyntää tarpeen mukaan.

Maakunnan pandemiaryhmä suosittelee maskien käyttöä niin henkilökunnalle kuin opiskelijoillekin. Koulutuskuntayhtymä Tavastian henkilökunnalta edellytetään jatkossa maskien käyttöä aina opetustilanteissa ja kun turvavälejä ei pystytä pitämään. Opiskelijoille suositellaan maskien käyttöä, jotta lähiopetuksessa pystytään jatkamaan tulevaisuudessakin. Opiskelijat hankkivat maskit itse.

Lähiopetuksen jatkuessa Tavastian opiskelijoiden ja henkilökunnan tulee maskisuosituksen lisäksi noudattaa muita koronan hillitsemiseen annettuja ohjeita. Opiskelemaan saa tulla vain täysin oireettomana. Käsihygieniasta pidetään erityisen hyvää huolta, fyysistä kontaktia muihin vältetään ja turvavälit huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi oleskelua käytävillä ja muissa yhteisissä tiloissa tulee välttää. Oppilaitoksissa on myös voimassa vierailukielto vuoden loppuun saakka. Tavastia suosittelee myös Koronavilkun käyttöä.

Muu kuin Tavastian opetushenkilökunta noudattaa edelleen etätyösuositusta, joka on voimassa vuoden loppuun.

Sivua päivitetty 30.10.2020 kello 13.41

Uusimmat uutiset

Yhteishaun tulokset julkaistaan 11.6.2026

Tämän vuoden valtakunnallisen yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 11.6.2026. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Ammattiopisto Tavastia lähettää valintakirjeen opiskelijaksi […]

Lue lisää

10.6.2026

Ainolan uudet käyttötekstiilit syntyivät Tavastian opiskelijatyönä

Ainolan uusissa käyttötekstiileissä yhdistyy suomalainen käsityötaito, historialliset lähteet ja kulttuurinen kestävyys. Ammattiopisto Tavastian taideteollisuusalan perustutkinnon ensimmäisen vuoden opiskelijat suunnittelivat ja […]

Lue lisää

10.6.2026

Opetuksen ja ohjauksen määrä Ammattiopisto Tavastiassa tullaan varmistamaan uudella mallilla 

Ammattiopisto Tavastiassa nähdään lähiopetuksen lisäämisen tarve, mutta nykymittaristo ja seuraamisjärjestelmä eivät anna todellista kuvaa opetuksen ja ohjauksen määrästä. Uudella mallilla varmistetaan, että […]

Lue lisää

5.6.2026