Yleinen

Ysien kädentaidot testissä Taitaja9-aluekilpailussa

28.1.2020

Taitaja9-aluekilpailu järjestettiin viime viikolla Forssassa. Ammattiopisto Tavastian alueelta Taitaja9-kisan toiseen vaiheeseen oli selvinnyt mukaan viisi joukkuetta: ValaanPennut (HYK), Taitajat (Kaurialan koulu), TEAM Putsplank (Hakkalan koulu), HC Lamppu (Nummen yhteiskoulu) ja Miksun Mukulat (Parolan yhteiskoulu). Aluekilpailusta lähdettiinkin hakemaan jatkoa viimevuotiselle menestykselle.

Aluekilpailun järjestämisvastuussa oli Forssan Ammatti-Instituutti (FAI), ja kilpailupaikaksi oli ensimmäistä kertaa Hämeen alueen kilpailuissa saatu jokin muu paikka kuin oppilaitos. FAI oli saanut sovittua kauppakeskus Prisman kanssa kilpailun järjestetämisen siellä. Ajatuksena oli saada näkyvyyttä kilpailulle ja tässä onnistuttiin hienosti! Kilpailut onnistuivat järjestelyiden, tehtävien ja tunnelman osalta hyvin. Kiitokset FAI:n järjestelyistä vastanneelle Päiville joukkoineen.

Itse kilpailussa saimme lopulta välieräpaikan, ja kaiken kaikkiaan vietimme kivan päivän, jonka varmaan muistamme pitkään.

Kiitos vielä logistiikan Ollille opiskelijoineen turvallisesta kyydityksestä kisoihin.

 

Taitaja9 on peruskoulun yläluokille suunnattu kädentaitokilpailu. Kilpailuja järjestetään kolmella tasolla: paikalliskilpailu, aluekilpailu ja loppukilpailu. Ammattiopisto Tavastian paikalliskilpailu järjestettiin 12.-14.11 2019. Viidestä aluekilpailupaikasta kilpaili 93 joukkuetta.

______________________________________________________________________________

Taitaja 9 – Hämeen aluekilpailun tulokset:

  1. Team Jokivarsi, Jokivarren koulu (Salpauksen paikalliskilpailun kautta)
  2. Tammela 2, Tammelan yläkoulu (FAIn paikalliskilpailun kautta)
  3. Umppalumpat, Pohjolanrinteen koulu (Hyrian paikalliskilpailun kautta)
  4. KaraPro, Karan Koulu (Hyrian paikalliskilpailun kautta)

Kolme ensimmäistä joukkuetta jatkavat matkaansa toukokuussa Taitaja9-finaaleihin Jyväskylään edustamaan Hämeen aluetta.

Sivua päivitetty 28.1.2020 kello 08.14

Uusimmat uutiset

TAVASTIArekryssä paljon kävijöitä

Ammattiopisto Tavastian perinteinen opinto- ja rekrytapahtuma TAVASTIArekry keräsi runsaasti kävijöitä ja näytteilleasettajia. Ensimmäistä kertaa paikalla oli myös ammattiliittoja. TAVASTIArekry järjestettiin […]

Lue lisää

2.10.2026

Onnea valmistuneille

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 30.5.–2.10.2026 välisenä aikana yhteensä 127 opiskelijaa. Heistä 9 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut! […]

Lue lisää

2.10.2026

Uusia polkuja vieraskielisille opiskelijoille

Ammattiopisto Tavastiassa on tänä syksynä alkanut uudenlaisia opintokokonaisuuksia vieraskielisille opiskelijoille. Tavoitteena on, että ammatilliset opinnot pystyy aloittamaan jo kielitaidon kehittyessä. […]

Lue lisää

30.9.2026