Rasisminvastaista viikkoa vietetään jälleen 16.–22.3.2026. Tänä vuonna teemana on turvallisuus. Turvallisempi kunta. Turvallisempi kaupunki. Turvallisempi koulu. Turvallisempi työpaikka. Turvallisempi yhteisö.
”Rasismi on sitä, että katsoo toista ylhäältä alas”
Rasisminvastaiseen viikkoon liittyen monikulttuurisuuskoordinaattori Tiina Alhainen keskusteli Toimijana suomalaisessa työelämässä -ryhmän opiskelijoiden kanssa rasismista. Opiskelijoiden mielestä rasismi voi perustua esimerkiksi ihonväriin, kotimaahan, etniseen taustaan, silmien muotoon, uskontoon tai politiikkaan.
Rasismi näkyy siinä, että puhutaan toisesta huonompana kuin itse on. Rasismi voi olla epäreilua kohtelua, välivaltaakin. Pahimmillaan rasismi on terrorismia tai sotaa. Kokemuksia etnisistä konflikteista ja syrjinnästä opiskelijoilla on mm. Sri Lankasta, Kongosta, Syyriasta, Turkista, Ukrainasta ja Kiinasta.

Puhuimme myös peitetystä ja rakenteellisesta rasismista, esiin nousi esimerkiksi lukuvuosimaksullisuus, joka kohtelee eri tavoin eri maista ja eri syillä Suomeen tulevia. Pääsimme keskusteluun siitä, mikä on rasismia ja mitkä asiat voivat muuten tuntua epäoikeudenmukaisilta.
– Rasismi on ihmisiä erottava kuilu, joka tuhoaa siltoja yksilöiden ja kulttuurien välillä ja on isku rauhanomaiselle ja sopusointuiselle maailmalle, kiteyttivät opiskelijat.
Missä rasismia on kohdattu?
Tavastiassa rasismia ei ollut koettu. Opettajia ja opiskelijoita kuvattiin ystävällisiksi. Rasismia on koettu mm. kauppakeskuksissa, työpaikoilla ja baareissa. Sosiaalisen median rasistinen keskustelu koettiin vahingollisena.
– Rasismi on väärin. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Kaikkia pitää kohdella reilusti. On tärkeää hyväksyä kaikki ja oppia tuntemaan toisemme.
Keskustelimme siitä, että rasismia eri ihmisryhmien välillä on kaikkialla maailmassa. Puhuimme etnisistä ja uskonnollisista konflikteista, sodista ja terrorismista eri puolilla maailmaa, näiden taustalla löysimme rasistista ajattelua.
– Kun ihmistä alennetaan ja suljetaan ulos hänen kansallisuutensa takia, se lisää vihaa ja jakaa yhteiskuntaa. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia rodusta, ihonväristä tai alkuperästä riippumatta.
Mitä voimme tehdä?
– Jos näemme rasismia, me voimme sanoa, että se ei ole oikein. On hyvä puhua rasismista opettajien, vanhempien ja ystävien kanssa.
– Aikuisten ei pitäisi opettaa rasismia pienille lapsille. Tervehtiminen voi vähentää rasismia.
– Meidän täytyy opettaa ihmisille eri kulttuureista, tavoista, kielistä ja perinteistä. Se auttaa ihmisiä ymmärtämään toisia paremmin.
Opiskelijoita ohjattiin ottamaan rasistiset tilanteet puheeksi koulun henkilöstön kanssa, jos tilanteet liittyvät opiskeluun.

Toimijana suomalaisessa työelämässä
Toimijana suomalaisessa työelämässä -tutkinnon osassa opiskellaan suomalaisessa opiskelu- ja työelämässä sekä yhteiskunnassa toimimista ja suomen kieltä. Opiskelijat ovat vieraskielisiä, jotka voivat käyttää tutkinnon osaa osana tulevaa koulutuspolkuaan. Ryhmässä on 22 innostunutta ja motivoitunutta opiskelijaa. Opiskelijoita on Ukrainasta, Iranista, Sri Lankasta, Thaimaasta, Syyriasta, Albaniasta, Kiinasta, Palestiinasta, Gambiasta, Turkista ja Etiopiasta.
– Monikulttuurista, keskustelevaa ja syvällisesti yhteiskunnallisia asioita pohtivaa ryhmää on ilo opettaa. Etenkin arvokeskustelut, kuten keskustelu rasismista, ovat upeita oppimistilanteita ja ajattelun avaajia myös opettajana. Maailma on tullut luo, iloitsee Tiina Alhainen.
Rasisminvastainen viikko
Rasismin vastaista viikkoa vietetään viikolla 12. Puuttumalla rasismiin voit luoda kaikille turvallisempia yhteisöjä.
Tietoa rasisminvastaisesta viikosta Punaisen Ristin nettisivuilla.
Tavastiassa järjestetään rasisminvastaisella viikolla erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa rasismiteemoja käsitellään sekä luodaan mahdollisuuksia kohtaamisille ja tutustumisille. Viikolla järjestetään mm. Ystävän kahvila, joka on osa aikuisten perusopetuksen Yhdessä-teemaviikkoa.
Sivua päivitetty 16.3.2026 kello 11.04