Ammattiopisto Tavastiassa on alkanut uusi koulutus: hius- ja kauneudenhoitoalalla toimimisen perusteet maahanmuuttaneille. Koulutuksessa on jo syksyn aikana opittu pesemään ja hoitamaan hiuksia sekä tekemään kampauksia. Nyt aloitellaan leikkausten tekoa.

Nataliia Levchenko opiskelee ryhmässä ja teki Tavastian monikulttuurisuuskoordinaattori Tiina Alhaisen hiuksille pesun, hoidon ja kampauksen ja leikkasi vielä latvatkin kuntoon. Ryhmä oli harjoitellut leikkaamista harjoituspäälle kahdesti, hyvää jälkeä tuli ammatillisen ohjaajan ohjauksessa myös Tiinan pään kanssa. Nataliia on kotoisin Ukrainasta ja on jo siellä toiminut parturina. Hän pitää koulutuksesta, opettajista ja ryhmä on hänen mielestään kiva. Nyt päästään jo tekemään työtä oikeiden asiakkaiden kanssa. Nataliia haluaa tehdä jatkossa työtä Suomessa parturi-kampaajana.
Koulutuksessa opiskellaan joka päivä, välillä päivällä ja välillä illalla – ihan niin kuin parturi-kampaajan töissäkin. Koulutukseen kuuluu ammattiopintojen lisäksi myös suomen kielen ja tietotekniikan opiskelua. Tämä koulutus on maahanmuuttaneille hyvä alku tutkinnon opiskelulle suomeksi.
Kokeile sinäkin!


Voit päästä opiskelijoiden hemmoteltavaksi torstaina 30.10. klo 16.30 eteenpäin ja perjantaina 31.10. klo 15 eteenpäin. Kannattaa varata aika Timmasta (valitse Hiushoidot > Spa-hoitokäsittelyt/Laserhoidot, hinta korjataan maksuvaiheessa), soittamalla 050 4400 862 tai käymällä Ammattiopisto Tavastian hiusalalla A-rakennuksen pohjakerroksessa. Hoitokäsittelyn, 10-15 minuutin päähieronnan ja kampauksen sisältävä setti maksaa vain 10 euroa!
Tiina suosittelee lämpimästi! Töiden jälkeen oli ihanaa päästä hemmoteltavaksi osaaviin käsiin. Rentouttava pään hieronta, kosteuttava hoito ja lopuksi liehuvat kiharat sekä koko ystävällinen palvelu suomeksi jutellen. Kannattaa kokeilla.
Sivua päivitetty 22.10.2025 kello 12.46