Yleinen

Opiskelijat toivovat: Puhu, kun näet tai koet rasismia

17.3.2025

Monikulttuurisuuskoordinaattori Tiina Alhainen kävi keskustelemassa rasismista yhden Ammattiopisto Tavastian vieraskielisten TUVA-ryhmän kanssa.

– Opiskelijoilla oli hyvin myönteinen asenne keskustella rasismista. Kokemukset Tavastiasta olivat hyviä, mutta muualla rasismia on. Erityisen ilahduttavia olivat opiskelijoiden vinkit siihen, miten rasismiin tulee puuttua, kun sitä kohtaa tai näkee. Ei olla vaiti ja katsella sivusta, Tiina Alhainen sanoo.

– On suuri ilo kuulla, että keskusteluun osallistuneiden opiskelijoiden kokemus Ammattiopisto Tavastiasta  on hyvin positiivinen, toteaa Ammattiopisto Tavastian rehtori Mikko Siirilä.

– Maahanmuuttaneiden kouluttaminen tuo seutukunnalle osaamista, tukee työllisyyttä ja hyvinvointia sekä varmistaa alueen työelämälle osaavan työvoiman saatavuutta ja tukee yrittäjyyttä. On hienoa havaita, että tehty työ yhdenvertaisuuden edistämiseksi on tuottanut konkreettisia tuloksia, toteaa Siirilä.

Mitä rasismi opiskelijoiden mukaan on?

Tavastian vieraskieliset TUVA-opiskelijat kertoivat, mitä rasismi heidän mielestään on. Se on esimerkiksi sitä, että ihmiset eivät pidä toisista ihmisistä. Puhutaan rumasti tai katsotaan pahasti, sanotaan toiselle, että hän on huono, koska on esimerkiksi mustat silmät tai musta iho. Rasismi on myös väkivaltaa ja aggressiivisuutta. Rasismi näkyy myös rangaistuksina ja esimerkiksi vankilaan joutumisena joissain yhteiskunnissa. Arjessa voi olla, että vanhemmat eivät anna lastensa leikkiä erilaisten lasten kanssa. Rasismi näkyy myös niin, että jätetään toinen huomioimatta, suljetaan tilanteissa ulos. Rasismi on eriarvoisuutta, ajattelua, että toiset kansat ovat ylhäällä ja toiset alhaalla.

Missä rasismia kohdataan?

Opiskelijat sanoivat, että heidän ryhmässään ei ole rasismia. Myöskään Tavastiassa sitä ei ole koettu. Rasismia on kuitenkin koettu on esimerkiksi huonoina asiakaskokemuksina kaupassa, humalaisten uhitteluna baarissa, nuorten kommentteina bussissa, vanhojen naapureiden ikävinä kommentteina, työharjoittelussa ohjaajalta saatuna epäasiallisena haukkumisena sekä kokemuksena siitä, että vieraskielisen lapsen erityisyyttä ei haluta ymmärtää. Myös hoitoalalta on kokemuksia, että potilas haluaa vieraskielisen hoitajan sijaan suomalaisen.

Miten rasismiin pitää puuttua?

Opiskelijat nostivat esiin, miten tärkeää on puhua, kun näkee rasismia. Hienoa on, jos sivullinen uskaltaa puuttua tilanteeseen, sanoa rasistisesti toimivalle, että tämä toimii väärin. Tärkeää on myös puhua rasismin kohteelle. Tilanne on ahdistava ja auttaa, kun joku sanoo, että rasismi on väärin ja että rasismin kohde ei ole toiminut väärin.

Ryhmässä keskusteltiin myös ikävistä työelämäkokemuksista, joista ei ole uskaltanut puhua esihenkilölle tai opettajalle kuin vasta ehkä vuosien kuluttua. On tärkeää uskaltaa ottaa asia esiin, että tilannetta päästään purkamaan ja keskustelemaan mahdollisimman nopeasti. Rasismia ei pidä sietää. Se on kiellettyä. Keskustelussa nousi esiin, miten tärkeää monikulttuurisuudessa ja moninaisuudessa on perheen malli ja lastenkasvatus. Lapsi oppii arvot mallista.

Teksti ja kuva Tiina Alhainen

Rasismin vastaista viikkoa vietetään 17.-24.3. Katso lisää.

Ammattiopisto Tavastian vieraskielisten TUVA-ryhmä kertoi ajatuksia rasismista: mitä se on ja miten siihen voi puuttua. Kolmantena oikealta on Susanna Aromaa, TUVA-koulutuksen opettaja.

Sivua päivitetty 17.3.2025 kello 16.02

Uusimmat uutiset

Yhteishaun tulokset julkaistaan 11.6.2026

Tämän vuoden valtakunnallisen yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 11.6.2026. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Ammattiopisto Tavastia lähettää valintakirjeen opiskelijaksi […]

Lue lisää

10.6.2026

Ainolan uudet käyttötekstiilit syntyivät Tavastian opiskelijatyönä

Ainolan uusissa käyttötekstiileissä yhdistyy suomalainen käsityötaito, historialliset lähteet ja kulttuurinen kestävyys. Ammattiopisto Tavastian taideteollisuusalan perustutkinnon ensimmäisen vuoden opiskelijat suunnittelivat ja […]

Lue lisää

10.6.2026

Opetuksen ja ohjauksen määrä Ammattiopisto Tavastiassa tullaan varmistamaan uudella mallilla 

Ammattiopisto Tavastiassa nähdään lähiopetuksen lisäämisen tarve, mutta nykymittaristo ja seuraamisjärjestelmä eivät anna todellista kuvaa opetuksen ja ohjauksen määrästä. Uudella mallilla varmistetaan, että […]

Lue lisää

5.6.2026