Yleinen

Taitaja9: Menestystä aluekilpailussa

15.2.2023

Hämeen alueen T9-aluekilpailut järjesti tänä vuonna Hyria Koulutus Riihimäellä. Kilpailussa oli mukana yhteensä 16 joukkuetta Hämeen eri paikalliskilpailuista: Ammattiopisto Tavastialta 5 joukkuetta, Salpauksesta 5 joukkuetta, Hyria Koulutukselta 3 joukkuetta ja FAI:n alueelta 3 joukkuetta. Joukkuemäärät perustuvat paikalliskilpailuiden kilpailijamääriin.

Pääsimme kilpailemaan hyvin järjestetyssä kilpailussa ja joukkueemme menestyivät hyvin. Finaalissa neljästä joukkueesta kaksi oli lähtöisin Tavastiassa pidetyistä karsinnoista, ja lopputuloksissa HIKET (Hämeenlinnan yhteiskoulusta) tuli sijalle 2. ja Maajussit (Turengin yhteiskoulusta) sijoittui sijalle 3. Onnea joukkueille!

Kummatkin joukkueet pääsivät loppukilpailuun, joka järjestetään toukokuussa Espoossa Taitaja 2023 -kilpailun yhteydessä.

Lopputulokset:

  1. Tanelsbak                              Tammelan koulutuskeskus, Tammela
  2. HIKET                                      Hämeenlinnan yhteiskoulu, Hämeenlinna
  3. Maajussit                              Turengin yhteiskoulu, Janakkala
  4. Äitis163                                  Tapainlinnan koulu, Hyvinkää

Taitaja9 on peruskoulun yläluokille järjestettävä kädentaitokilpailu, jonka yksi paikalliskilpailu pidetään vuosittain Ammattiopisto Tavastiassa. Kolmen hengen joukkueissa ratkaistaan tehtäviä, jotka liittyvät erilaisiin ammatteihin.

Sivua päivitetty 15.2.2023 kello 13.42

Uusimmat uutiset

Ravintola- ja catering-alan koulutus tarjoaa useita uramahdollisuuksia

Ammattiopisto Tavastian ensimmäisen vuoden ravintola- ja catering-alan opiskelijat Abdu, Niko ja Manta ovat viihtyneet opinnoissaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat uuden edessä […]

Lue lisää

28.9.2023

Ohjauspiste palvelee syyslomaviikolla etänä

Tavastian Ohjauspisteen ovet A-rakennuksessa ovat syyslomaviikon (vko 42) kiinni, mutta palvelua saa puhelimitse ja sähköpostilla. Tapaamiset ja niihin saapuminen sovitaan […]

Lue lisää

25.9.2023

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen loihtimalle illalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023