Yleinen

Selvät sotesävelet jo 15-vuotiaana

2.2.2023

Henna Sorri, 27, on jo alansa kokenut ammattilainen nuoresta iästään huolimatta. Kun sote-kärpänen puraisi häntä 15-vuotiaana, ei mikään pidätellyt häntä tavoitteen toteuttamisessa. – Olin niin motivoitunut, että ajoin mopoautolla Hämeenlinnasta Riihimäelle harjoitteluun päivittäin, hän nauraa.

Henna Sorri solmi oppisopimuksen vain 15-vuotiaana vuonna 2011. Tavoitteena oli alkuun lähihoitajaksi valmistuminen, ja sen jälkeenkin elämä on ollut jatkuvaa opiskelua ja työntekoa rinnakkain.

– Tuohon aikaan ei saanut helposti opsopaikkoja, ajat olivat erilaiset. Sain paikan kuitenkin Riihimäeltä. Kaikki kurssilaiseni olivat aikuisia, siellä minä 15-vuotiaana joukossa. Aikuiset ottivat minut kyllä hyvin vastaan, mutta oli se raskastakin, hän muistelee.

– Henna oli nuorin oppisopimuksen solminut opiskelijamme silloin. Moni ei tiedä, että sopimuksen voi tehdä jo 15-vuotiaana, kertoo Ammattiopisto Tavastian uraohjaaja Taru Vierimaa, joka ohjasi ja tsemppasi nuoren Hennan opintoja.

Henna on lähihoitajaopintojensa jälkeen opiskellut jatkuvasti ja tehnyt samaan aikaan työtä. Takana ovat sosionomin opinnot, lähiesimiestyön ammattitutkinto sekä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Tällä hetkellä Henna opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen alalta.

Ikuiseksi opiskelijaksi hän ei silti tunnustaudu, vaan tavoitteet ja seuraava askel ovat olleet aina selkeänä mielessä. Opiskeluun motivoi halu kehittyä ja haastaa itseä uusiin asioihin.

– Halu kehittyä, mutta myös kehittää, hän tarkentaa.

Kokeile, etsi ja oivalla

Kokemusta on kertynyt lähes 12 vuoden aikana sotealan eri tehtävistä hoitoalan vuorotöistä tiiminvetäjän ja yksikönjohtajan tehtäviin. Tällä hetkellä hän työskentelee Attendolla rekrytointikoordinaattorina.

– Kävin kyllä jossain vaiheessa katsomassa muutakin alaa, mutta halusin äkkiä takaisin, hän nauraa.

Henna korostaa, että ei lähihoitajana vielä tiennyt, mitä haluaa ja mihin suuntaan mennä. Hän kannustaa samassa tilanteessa olevia kokeilemaan rohkeasti erilaisia polkuja.

– Kokeile monenlaista, etsi ja oivalla, hän kannustaa vielä omaa alaansa etsiviä.

– Henna on todella hyvä esimerkki, kuinka tänä päivänä voi kehittää itseään. Suomessa on hienot mahdollisuudet opiskella aikuisena, Taru Vierimaa sanoo.

Ammattiopisto Tavastiassa on uraohjaajia, jotka auttavat sinua pohtimaan, mitä seuraavaksi voisit opiskella tai miten vaihtaa toiselle alalle. Muista myös Tavastian Ohjauspisteen palvelut: ohjauspiste@kktavastia.fi tai +35836581500

Taru Vierimaalla ja Henna Sorrilla riitti keskusteltavaa ja muisteltavaa Tekijä-tapahtumassa.

Sivua päivitetty 2.2.2023 kello 14.57

Uusimmat uutiset

Ammatillinen tutkinnonosa vahvisti omaa osaamista opettajana

Käsityönopettaja Anu Vartiainen täydensi osaamistaan suorittamalla valinnaisen tutkinnonosan Ammattiopisto Tavastiassa. Opinnoista jäi käteen hyviä oppeja niin henkilökohtaisiin projekteihin kuin omaan […]

Lue lisää

11.10.2024

Yhteistyöprojekti toi käsityön iloa yläkoululaisille

Yhteistyö Hämeenlinnan Yhteiskoulun ja Ammattiopisto Tavastian välillä toi käsityön iloa ja oppimisen riemua 8.-luokkalaisille. Oppilaat pääsivät valmistamaan kaavapainoja ja kankaisia […]

Lue lisää

9.10.2024

Tavastia ja Varalan Urheiluopisto ovat allekirjoittaneet sopimuksen liikunta-alan koulutuksen järjestämisestä Hämeenlinnassa

Koulutuskuntayhtymä Tavastia ja Varalan Urheiluopisto strategiseen liikunta-alan koulutusyhteistyöhön – osapuolet ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen liikunta-alan koulutuksen järjestämisestä Hämeenlinnassa. Koulutuskuntayhtymä Tavastia ja […]

Lue lisää

4.10.2024