Opiskelijatarina

Alex löysi oman alansa konetekniikasta

26.10.2022

Alex Lund on 23-vuotiaaksi ehtinyt kokeilla ja opiskella montaa alaa.

Peruskoulun jälkeen hän päätti ensiksi hakea lukioon pohtimaan mitä haluaisi isona tehdä.

– Näin lukion silloin yleisopintoina ja mahdollisuutena miettiä tulevaisuutta. Silloin en vielä halunnut ammattikouluun. Ylioppilaaksi valmistuinkin vuonna 2018, Lund muistelee.

Lukion jälkeen Lund päätti hakea Ammattiopisto Tavastiaan terveys- ja hyvinvointialalle.

– Se kiinnosti, kun tulen ihmisten kanssa toimeen ja tykkään toimia muiden ihmisten hyväksi, hän kertoo.

Lund pääsi opiskelemaan perustason ensihoitajaksi, mutta pian hänelle valkeni, ettei ala kuitenkaan tunnu omalta.

– Olin siellä elokuusta marraskuuhun asti, mutta ensimmäisen työharjoittelun jälkeen totesin, ettei tämä ole minun juttuni kuitenkaan, ja aloin miettiä seuraavaa siirtoa.

Lund päätti kokeilla, miltä maailma näyttää isomman auton ratista nähtynä.

– Logistiikka-ala kiinnosti, kun olen aina tykännyt isoista koneista. Ajattelin, että kun tykkään kuitenkin tavata ihmisiä ja palvella asiakkaita, niin linja-autonkuljettajan ura oli se mitä lähdin tavoittelemaan.

Lund sai oppisopimuspaikan eräästä linja-autoyrityksestä, mutta urahaaveelle tuli odottamaton stoppi.

– Samoihin aikoihin kävin silmälääkärissä silloisten silmäongelmien takia ja sain kuulla, etten saisi ammattiliikenteen terveystodistusta, Lund kertoo.

Nyttemmin silmäongelmat on saatu korjattua ja halutessaan Lund saisi ammattiliikenteen terveystodistuksen. Hän on kuitenkin siirtynyt jo elämässä eteenpäin ja löytänyt oman paikkansa.

Konetekniikka vei mennessään

– Kun logistiikka-ala ei onnistunutkaan, konetekniikka oli ainoa, johon pääsi saman tien mukaan. Silloin opo vihjasi, että siinä on hyvä startti myös akateemista uraa ajatellen, Lund muistaa.

Hän aloitti opinnot koneistajalinjalla, ja heti ensimmäisenä päivänä se tuntui Lundin mukaan oikealta alalta.

– Ensimmäistä kertaa ikinä kouluun meneminen ei ollut pakkopullaa ja vastenmielistä, hän toteaa.

Oman alan etsiminen kannatti, sillä Lund valmistui Ammattiopisto Tavastiasta koneistajaksi vuonna 2021 ja opiskelee nyt toista vuotta HAMKissa koneinsinööriksi. Lundin mielestä ammattikoulusta sai hyvän pohjan insinööriopintoihin.

alex lund koneistajan töissä
Alex Lund suorittamassa lämmittäjän näytettä Jokioisten Museorautatiellä kesäkuussa 2022.

– Sain myös hyväksilukuja, sillä opintoihin HAMKissa on kuulunut muutamia peruskursseja, joissa käytiin läpi työstökoneiden käyttöä, hitsaamista ja pajatyöskentelyä ynnä muuta. Osa insinööriopiskelijoista ei välttämättä ole koskaan tehnyt koneistus- tai hitsaustöitä, niin heidän on hyvä tutustua myös käytännön puoleen, Lund sanoo.

Hän painottaa myös, kuinka perustutkinnosta ja alan työkokemuksesta on hyötyä jatkossakin.

– Tuotannon osaajilla on todellinen käsitys ja tieto siitä, miten hommat toimivat. Näin heistä ei tule sellaisia insinöörejä tai esimiehiä, jotka ovat kovin olevinaan ja tietävinään, mutta eivät todellisuudessa tiedä hölkäsen pöläystä siitä, mitä kentällä tapahtuu, Lund naurahtaa.

Väyläopinnot kasvattivat motivaatiota ja kiinnostusta

Perustutkinnon ohella Lund opiskeli Tavastiassa myös HAMKin väyläopintoja.

– HAMKin väyläopinnot olivat puoli vuotta ensimmäisen vuoden insinööriopintoja. Kaksi 15 opintopisteen ja noin seitsemän viikon periodia. Ne sisälsivät viestintää, matematiikkaa, englantia, liikeoppia ja statiikkaa, Lund luettelee.

Vaikka opiskeltavaa oli enemmän pelkkään perustutkinnon suorittamiseen verrattuna, Lundin mukaan kärryillä pysyi kun piti kiinni laskurutiinista, teki kurssitehtävät ja osallistui luennoille tai luki materiaalit huolella.

– Väyläopinnot ovat hyvä tapa hakeutua jatko-opintoihin. Sitä kautta motivoituneet ja jo alaa tuntevat pääsevät syventämään ammattitaitoaan ja hankkimaan tietoa ja osaamista alalta. Ja vaikkei jatko-opintoihin haluaisikaan, väyläopinnot olisivat siltikin hyvä mahdollisuus kartuttaa ammattitaitoa, Lund suosittelee.

Muutaman viime vuoden aikana on puhuttu paljon konetekniikan alan osaajapulasta. Alalle tarvittaisiin lisää nuoria.

-Konetekniikkaa voisin suositella jokaiselle, jota se kiinnostaa vähääkään. Se on alana laaja ja monipuolinen ja tarjoaa mielettömän määrän erilaisia uramahdollisuuksia, Lund vakuuttaa.

Hän itse on oikein tyytyväinen valintaansa, mutta ei halua eikä osaa ennustaa, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

– Tulevaisuuden suhteen en laadi kovin laajoja suunnitelmia, sillä hyvin todennäköisesti ne eivät toteudu sellaisenaan, joina ne nyt ajattelisin, Lund toteaa.

Aika näyttää, hyvin on mennyt tähänkin saakka.

Sivua päivitetty 26.5.2023 kello 09.48

Uusimmat uutiset

Onnea ammattiin valmistuneille!

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 22.12.2023.–5.4.2024 välisenä aikana 215 uutta ammattilaista. Heistä 30 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

5.4.2024

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024