Yleinen

Logistiikan OPVA-ryhmässä parannettiin opiskeluvalmiuksia

23.9.2022

Turengissa Ammattiopisto Tavastian logistiikka-alalla aloitti tämän syksyn ensimmäinen alakohtainen pieni OPVA-ryhmä. OPVA-opinnot tarkoittavat opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja. OPVA-opintojen ohella opiskellaan tutkintoa, mutta vahvistetaan samalla perustaitoja. Logistiikalla opiskelijoilla on OPVAn avulla mahdollisuus näyttää osaamisensa myös paikallisessa ammatillisessa tutkinnon osassa, joka on suomalaisessa työelämässä toimiminen.

Tanja Hannolainen kerää sanastoa Janne Hakalan tunnilla.

OPVA-opinnoissa kolmen viikon aikana suomen kielen opettaja Tanja Hannolainen toimii samanaikaisopettajana sekä vahvistaa opiskelijoiden suomen kieltä iltapäivisin pienryhmässä.

OPVA-opinnoissa logistiikan erityisopettaja Tia Ekholm ja lehtori Ari-Pekka Lassila ovat opettaneet yleisiä ja ammatillisia opiskeluvalmiuksia. OPVA-opintojen tavoitteena on lisäksi lisätä opettajien kielitietoisuutta. Esimerkiksi tärkeiden sanojen toistaminen sekä käsitteiden avaaminen opetuspuheessa helpottaa kaikkien opiskelua, etenkin vieraskielisten ja erityisen tuen opiskelijoiden opiskelua.

Ensimmäisen kolmen viikon OPVA-jakson jälkeen suunnitellaan seuraavaa OPVA-jaksoa, joka toteutuu logistiikalla marraskuussa. Suunnittelu lähtee siitä, missä asioissa opiskelijat tarvitsevat opiskeluvalmiuksia lisää.

Olemme mukana OPVA haltuun -hankkeessa, jossa on tavoitteena parhaiden käytäntöjen levittäminen, soveltuvien opiskelumateriaalien ja toimintamallien laatiminen sekä koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamisen kasvattaminen. Tuloksena on yhä yhdenvertaisempi mahdollisuus suorittaa toisen asteen opintoja.

Teksti: Elina Jalli, oppimisen tuen koordinaattori

Mia Parkkarin tunnilla opetellaan varastojärjestelmää.
Varastoalan opiskelija Alzeela Hossam on tyytyväinen OPVA-opintoihin ja opiskeluun yleensä.

Sivua päivitetty 23.9.2022 kello 09.31

Uusimmat uutiset

Yhteishaku päättyi – katso suosituimmat koulutusalat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin perustutkintoihin oli yhteishaussa ensisijaisia hakijoita 591. Tarjolla on 592 aloituspaikkaa sekä […]

Lue lisää

18.3.2026

Aipe on hauska ja kiva!

Aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksen eli aipen alkuvaiheen arjen vuorovaikutus -kurssin tunneilla puhuttiin siitä, miten opiskelijat koulutuksensa kokevat. Palaute koulutuksesta oli hyvin […]

Lue lisää

18.3.2026

Jos rasismia ei olisi, maailma olisi kauniimpi paikka elää

Rasisminvastaista viikkoa vietetään jälleen 16.–22.3.2026. Tänä vuonna teemana on turvallisuus. Turvallisempi kunta. Turvallisempi kaupunki. Turvallisempi koulu. Turvallisempi työpaikka. Turvallisempi yhteisö. […]

Lue lisää

16.3.2026