Opiskelijatarina

Lähihoitajasta yrittäjäksi – Essi Määtän tarina

5.9.2022

Ammattiopisto Tavastia sai Yrittäjän päivänä vieraaksi entisen opiskelijansa Essi Määtän, joka kertoi oman uratarinansa nykyisille opiskelijoille.

Essi Määttä opiskeli Ammattiopisto Tavastiassa lähihoitajaksi ja valmistui vuonna 2008. Nykyään hän toimii hyvinvointialan yrittäjänä, mutta vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia kokeiluita, onnistumisia ja epäonnistumisia.

– En olisi ikinä 16-vuotiaana voinut kuvitella, että toimisin joskus yrittäjänä, Määttä muistelee.

Lähihoitajaksi hän hakeutui peruskoulun jälkeen ajatuksella, että kun kolmen vuoden opinnot on suoritettu, ei tarvitse enää ikinä opiskella mitään. Jo kouluaikana Määttä perusti kaverinsa kanssa kotipalveluyrityksen, jonka johtava ajatus oli se, että kun työntekijät hoitavat hommat, Määttä voi keskittyä jääkiekon pelaamiseen ja rahoittaa peliuran yrityksensä kautta.

Homma ei mennyt ihan putkeen vaikka töitä olikin, ja Määttä päätyi tekemään lähihoitajana keikkatöitä yksityisille kotihoitoyrityksille.

Essi Määttä toimii hyvinvointiyrittäjänä.

– Silloin tein yöt töitä ja pelasin illat jääkiekkoa, joten jaksaminen alkoi olla kortilla. Vähän myöhemmin hajosi lonkka ja peliura piti lopettaa, ja sen jälkeen aloin pohtia, että mitä tekisin, jos rahaa ei tarvitsisi ajatella ollenkaan.

Määttä perusti kaverinsa kanssa Funky Fit -nimisen liikunta-alan yrityksen, jota Määtän sanojen mukaan puskettiin eteen päin enemmän innostuksella ja intohimolla, ei niinkään yrittäjyystaidoilla. Funky Fit kasvoi nopeasti isoksi, ja kun piti toimia parinkymmenen ohjaajan esimiehenä vailla kokemusta ja tehdä fyysistä työtä, Määttä paloi loppuun.

– En tajunnut, että tämä yrittäjyysmalli, jossa töitä tehdään hulluna kellon ympäri, oli ainoa minkä osasin. Sen jälkeen ymmärsin, että jos haluan auttaa muita voimaan hyvin, minun on ensin pidettävä itsestäni huolta, Määttä toteaa.

Kirjailija ja hyvinvointiyrittäjä

Vuosien aikana Määttä on opiskellut sosionomin tutkinnon ja lukuisan määrän erilaisia hyvinvointiin ja liikuntaan liittyviä koulutuksia ja kursseja. Koronan myötä Määttä ryhtyi pitämään nettikursseja ja nyt hän toimii netissä muun muassa yin-jooga-ohjaajana ja tunnelukkoterapeuttina. Lisäksi lokakuussa toteutuu suuri unelma, kun Määttä järjestää hyvinvointimatkan Italiaan Gardajärvelle.

– Olen huomannut, että kun tekee työkseen asioita mistä nauttii, yrittäjyys ei ole niin kuluttavaa.

Jos Määttä ei nuorempana koskaan uskonut olevansa yrittäjä, niin ei hän myöskään uskonut olevansa kirjailija. Silti hän on julkaissut kaksi kirjaa, toisen kirjan hyvän ja halvan ruuan syömisestä ja toisen arjen lean-kokemuksista.

– Keksin yhtenä iltana Facebook-haasteen, jossa syötäisiin yksi kuukausi 3,5 eurolla per päivä. Yhtäkkiä siihen oli lähtenyt mukaan 40 000 ihmistä ja valtakunnalliset mediat soittelivat ja kysyivät haasteesta, jonka olin tosiaan keksinyt lauantai-iltana minuutissa sohvalla. Keksin ottaa yhteyttä kustantamoon ja he halusivat tehdä halvan ja terveellisen ruuan syömisestä kirjan. Saimme kollegan kanssa kolme kuukautta aikaa eikä kummallakaan ollut mitään kirjoitus- tai valokuvauskokemusta, mutta valmista tuli.

Toinen kirja on kirjoitettu yhdessä miehen kanssa arjen tehostamisesta.

– Sekin on vähän outoa ihmiseltä, jolla on aina tavarat hukassa, Määttä naurahtaa.

Yrittäjyyden ohella Määttä on tehnyt puolikasta työaikaa Keski-Suomen Yrittäjillä hyvinvointiasiantuntijana. Se onkin Määtän yksi neuvo opiskelijoille:

– Yrittäjyyttä voi tehdä niin monella tavalla. Oman työn ohessa pienimuotoisesti tai päätoimisesti tai jotain siltä väliltä. Kannattaa pohtia mitä itse haluaa ja missä on hyvä ja mennä sitä kohti. Pitää myös uskaltaa epäonnistua, Määttä muistuttaa yrittäjyyden monista puolista.

Sivua päivitetty 26.5.2023 kello 09.50

Uusimmat uutiset

Onnea ammattiin valmistuneille!

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 22.12.2023.–5.4.2024 välisenä aikana 215 uutta ammattilaista. Heistä 30 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

5.4.2024

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024