Opiskelijatarina

Mari löysi matkailualalta uuden uran

30.3.2022

Kun yksi ovi sulkeutuu, monesti toinen avautuu. Näin kävi myös hämeenlinnalaiselle Mari Nokkoselle, joka aikuisiällä joutui vaihtamaan ammattia ja alaa selkäongelmien takia. Ensimmäiseltä ammatiltaan teollinen vaatesuunnittelija ja ompelija työskenteli myös R-kioskissa ja K-kaupassa, mutta on nyt uudelleenkouluttautumisen myötä matkailualan yrittäjä ja tapahtumatuottaja.

Vauhtia uuteen uraan antoi Ammattiopisto Tavastiassa suoritettu matkailupalvelujen ammattitutkinto.

– Vuonna 2018 jouduin pohtimaan, että mikä minusta tulee isona. Vakuutusyhtiö oli luvannut maksaa uudelleenkouluttautumiseni. Samoihin aikoihin olin talkoolaisena Hämeen keskiaikafestivaaleilla, ja pohdin asiaa ääneen keskiaikafestivaalien turvallisuudesta vastanneen Local Crew´n Ville Ketoselle. Hän sitten totesi, että kyllä me sinusta tapahtumatuottaja tehdään, jos niin halutaan, Nokkonen muistelee.

Mari Nokkonen kouluttautui uudelleen ja pyörittää nyt omaa tapahtumatuotantoalan yritystään.

Asiat lähtivät etenemään nopeasti, ja Nokkonen otti yhteyttä Tavastiaan, josta hänet ohjattiin matkailualan lehtorin Esko Hentilän puheille. Koska Ville Ketonen oli luvannut työllistää Nokkosen Local Crewiin, opiskelu järjestettiin koulutussopimuksella, eikä Nokkonen viettänyt päivääkään koulunpenkillä.

– Käytännössä kuljin vuoden verran Villen kantapäillä ja opettelin tapahtuma-alaa työelämässä. Olin mukana muun muassa NHL-joukkueiden Helsingin pelien taustatöissä, Nokkonen kertoo.

Nokkonen valmistui Tavastiasta joulukuussa 2019. Opiskeluiden näyttötyönä olivat vuoden 2019 keskiaikafestivaalit, sillä kun Nokkonen vuonna 2018 oli Local Crew´llä töissä, Hämeen keskiaikayhdistys etsi seuraavan vuoden tapahtuman tuottajaa. Silloin Nokkonen teki Ville Ketosen kanssa ”tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä”, kuten Nokkonen itse naurahtaa.

– Laitoin sitten oman firman pystyyn, ja työskentelen nyt Hämeen keskiaikafestivaalin päätuottajana. Teen myös muitakin hommia tapahtumatuotantoalalla. Sattuneesta syystä tällä alalla on viime aikoina tehty vähän kaikenlaista.

Opiskelijoiden ohjaaja

Keskiaikafestivaalin päätuottajana Nokkonen vastaa lukemattomista asioista, joita tapahtuma vaatii onnistuakseen. Apunaan hänellä vuosittain muutamia Ammattiopisto Tavastian matkailualan opiskelijoita, jotka ovat keskiaikafestivaaleilla työssäoppimisjaksolla. Nokkonen toimii heidän työpaikkaohjaajanaan.

– Tapahtumakokonaisuus on minun vastuullani. Opiskelijat pääsevät tekemään käytännön hommia, ja monesti tekemällä oppiikin parhaiten. Tässä näkee myös hyvin, mitä kaikkea tapahtuman valmiiksi saattaminen vaatii, Nokkonen pohtii.

Parhaillaan työn alla on ensi kesän festivaalin ohjelma ja sopimusten teko yhteistyökumppaneiden kanssa. Myös talkoolais- ja myyjähaku on avattu. Puuhaa riittää, ja Nokkonen toteaakin, että tapahtuma-alalla työskentely vaatii ennen kaikkea joustavuutta ja ongelmanratkaisukykyä.

– Täällä ei voi jäädä miettimään sormi suussa, vaan pitää tehdä nopeita ratkaisuja. Luovuutta ja lievää hulluuttahan tämä vaatii, mutta työ on myös todella palkitsevaa, Nokkonen hymyilee.

Matkailupalvelujen ammattitutkintoon voi hakea jatkuvassa haussa. Koulutus alkaa sopimuksen mukaan. Lue lisää ja hae!

Sivua päivitetty 26.5.2023 kello 09.52

Uusimmat uutiset

Ystävän kahvilassa puhuttiin ja tutustuttiin kaikilla kielillä

Ammattiopisto Tavastiassa järjestettiin 19.3.2026 Ystävän kahvila Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen tuella. Mukana oli noin 150 opiskelijaa. Tapahtuma oli osa rasisminvastaista viikkoa sekä […]

Lue lisää

20.3.2026

Yhteishaku päättyi – katso suosituimmat koulutusalat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin perustutkintoihin oli yhteishaussa ensisijaisia hakijoita 591. Tarjolla on 592 aloituspaikkaa sekä […]

Lue lisää

18.3.2026

Aipe on hauska ja kiva!

Aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksen eli aipen alkuvaiheen arjen vuorovaikutus -kurssin tunneilla puhuttiin siitä, miten opiskelijat koulutuksensa kokevat. Palaute koulutuksesta oli hyvin […]

Lue lisää

18.3.2026