Yleinen

Onnistunut ohjauspäivä toi hymyn hakijoille ja opiskelijoita Tavastiaan

10.8.2021

Ammattiopisto Tavastiassa järjestettiin ohjausiltapäivä maahanmuuttajille perjantaina 6.8.2021. Ohjausiltapäivään kutsuttiin ammatillisiin opintoihin keväällä 2021 hakeneita maahanmuuttajia, joita ei ollut valittu suorittamaan koko tutkintoa.

– Halusimme tarjota työikäisille opiskelupaikkoja, kehittää jälkiohjausta kielteisen valintapäätöksen jälkeen sekä edistää koulutuksellisesti aliedustettujen ryhmien hakeutumista ja sijoittumista koulutuksiin. Ohjauspäivä oli jatkuvan oppimisen kehittämiseen liittyvä kokeilu, joka tulee hyvien tulosten ja loistavan palautteen ansiosta saamaan jatkoa ja jota on viisasta laajentaa myös muille kohderyhmille kuin nyt kokeiltu vieraskielisten ryhmä, kertoo tyytyväisenä jatkuvan oppimisen projektipäällikkö Tiina Alhainen.

Xaayow Calasow ja Etienne Bitegetsimana olivat tyytyväisiä päivään.

Miksi Tavastiaan?

Kehitysjohtaja Arto Ruhala haastatteli kahta ohjauspäivään osallistunutta hakijaa heidän poistuttuaan sieltä. Xaayow Calasow ja Etienne Bitegetsimana olivat kovin tyytyväisiä, mutta eivät vielä tienneet, tulevatko valituksi haluamiinsa koulutuksiin.

Xaayow valitteli sujuvalla suomella kielitaitonsa kaipaavan vielä vahvistamista ja eri koulutusvaihdot olivat nyt puntarissa, Etienne odotteli päätöstä opiskelupaikasta. Molemmat olivat positiivisella mielellä siitä, että opiskelupaikka löytyy.

– Tavastiasta on tunnettu siitä, että se on hyvä koulu ja siellä on hyvät opettajat, Tavastiassa on myös hyvä ruoka ja kaunis ympäristö, kertovat Xaayow ja Etienne.

– Ohjausiltapäivä oli selvästi tuonut puhtia opintojen suunnitteluun, iloitsee Arto Ruhala.

Monelle löytyi sopiva opiskelupaikka

Ohjausiltapäivästä tiedotettiin laajasti maahanmuuttajia ohjaavissa verkostoissa, minkä ansiosta ohjauspäivä veti odotettua enemmän väkeä, 47 ohjattavaa tukihenkilöineen. Näistä 22 valittiin suoraan opiskelemaan Ammattiopisto Tavastiaan ja noin 10 sijoittuu työvoimakoulutuksiin, eli lähinnä Tavastia Koulutus Oy:n kotoutumiskoulutukseen ja muihin palveluihin.

Viisi ohjattavaa sai kutsun kielikokeeseen, jonka tulosten perusteella opintopolku selkiytyy. Muutama hakija sai kutsun suunnittelemaan työkokeilu- ja kielenopiskelupolkuaan Hämeenlinnan kaupungin työllisyyspalveluihin. Muutama odottaa tuloksia opiskelijavalinnasta.

Tulokset ohjausiltapäivästä olivat loistavia hakijoiden kannalta. Hymyillen tultiin paikalle ja hymyillen poistuttiin. Hienoa on myös, että ammattiopisto sai motivoituneita opiskelijoita ammatilliseen koulutukseen, aikuisten perusopetukseen sekä niin ohjaavaan kuin ammatillisesti suuntautuneisiin VALMA-koulutusryhmiin.

Verkoston voimin sujuvia polkuja ja kehittämistyötä käytännössä

Ohjauspäivän toteuttamiseen osallistui suuri määrä tavastialaisia. Paljon osaamista tapahtumaan ja sen järjestelyihin tarvittiin. Oli hurjan kivaa tehdä töitä yhdessä ja tavata työkavereita pitkien etätyöjaksojen ja loman jälkeen.

Koulutustarjontaa ennakoitiin ja suunniteltiin jo keväällä. Kielikokeiden yhteydessä tehtiin ohjaustyötä, samoin Ohjauspisteen merkitys oli suuri. Kesällä tiedotettiin tapahtumasta niin Tavastian kanavien kuin kuntakokeiluverkostonkin kautta. Yhteistyöverkosto motivoi ja tuki osallistumaan, osa yhteistyökumppaneista tuli ohjattaviensa mukana ohjauspäivään.

On luontevaa ja viisasta kehittää mm. kuntakokeiluyhteistyötä näin, tehdään käytännössä asioita yhdessä yhteisten asiakkaiden hyväksi jokainen omassa roolissaan. Samalla opitaan tuntemaan toisiamme ja toistemme työtä, mikä on kaikkien etu.

– Ohjauspäivässä koulutuksesta kiinnostuneet koottiin A-rakennuksen liikuntasalin ovelle, missä ulkona jututettiin iloisesti vuoroaan jonottavia hakijoita, kerrattiin koronaturvallisuusohjeita, jaettiin maskeja ja käsidesiä. Sieltä hakijat kutsuttiin yksitellen itseä kiinnostavan koulutusalan pöytään keskustelemaan. Pöydässä kartoitettiin opettajien, opinto-ohjaajien ja koulutuspäälliköiden kanssa hakijan kiinnostusta ja valmiuksia, kertoo Tiina Alhainen.

Kun kiinnostava koulutus löytyi, selvitettiin Tavastian omavalmentajalta se, riittääkö kielikokeen tulos kyseiseen koulutukseen. Tämän jälkeen varmistettiin kuntakokeilun toimijoilta mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella tai työvoimakoulutuksena niin, että hakija tiesi toimeentuloonsa vaikuttavat linjaukset ennen päätöstä aloittaa opiskelu. Tavastia Koulutus Oy oli mukana tarjoamassa työvoimakoulutusvaihtoehtoja. Tämän jälkeen tehtiin ohjatusti hakemus ja käsiteltiin se.

Hakijoista 20 valittiin opiskelijoiksi jo ohjausiltapäivän aikana. Lopuksi hakija ohjattiin pois salista toisesta ovesta, samalla kerättiin palautetta ja varmistettiin tyytyväisyyttä.

– Muodostimme liikuntasalin mittaisen sujuvan prosessin, jossa hakija sai yhden luukun ajatuksella tarvitsemansa monen toimijan palvelut ja nopean, osuvan ohjauksen, joka johti sujuvaan opintojen aloittamiseen. Prosessi toimi, oli näkyvä ja on monistettavissa myös muille ryhmille. Toki prosessissa tuli näkyväksi myös jumikohtia ja kehittämisen paikkoja, joita selviteltiin. Näin me opitaan. Parhaimmillaan edettiin puolessa tunnissa käsidesin luota valintapäätökseen. Hymyileviä uusia opiskelijoita ovesta lähti aloittaakseen pian opinnot, kuvaa Tiina Alhainen.

Teksti ja kuvat: Kehitysjohtaja Arto Ruhala ja projektipäällikkö Tiina Alhainen, jatkuva oppiminen

Sivua päivitetty 10.8.2021 kello 09.45

Uusimmat uutiset

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024