Yleinen

Tavastian opiskelija ideoi muikuille uuden elämän Ruokaoivallus-kisassa

27.5.2021

Ammattiopisto Tavastian autoalan opiskelija Roni-Mikael Raappana on voittanut jaetun ykkössijan Ruokaoivallus-kilpailun Muikeita muikkumakuja -sarjassa. 17-vuotias Raappana kehitteli nuorten makuun sopivan kalavohvelin muikkulevitteellä, ja tuomaristo päätyi valitsemaan Raappanan tuotteen toiseksi voittajaksi yhdessä Alexiana Gaudiatin kanssa, joka kehitteli muikusta Smugetit eli muikusta tehdyt nugetit. Gaudiat opiskelee ravintola- ja cateringalaa Turun ammatti-instituutissa.

vohveli kalatäytteellä
Roni Raappana kehitteli muikuista herkullisen kalavohvelin muikkulevitteellä. Kuvaaja: Manu Eloaho / Darcmedia

– Muikkusarjan kilpailutyöt olivat todelle hienoja ja innovatiivisia. Töihin oli paneuduttu ja käytetty aikaa kehittelyyn, toteaa arviointiraatiin osallistunut Pekka Sahama Itä-Suomen kalatalousryhmästä.

– On tärkeää, että uusia muikkuruokia kehitetään. Kotimaisen kalan edistämisohjelmassa tavoitteena on kalan syönnin lisääminen nimenomaan kotimaista kalaa käyttämällä. Tähän voisi vastata muikun pyynnin lisäämisellä, sillä muikkukannat ovat kestäviä, Pekka Sahama pohtii.

Innovaatiokilpailu nuorille

Ruokaoivallus-kilpailu on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin järjestämä nuorten valtakunnallinen ruokainnovaatiokilpailu 16–29-vuotiaille opiskelijoille. Kilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran.

– Ruokaoivallus®-kilpailussa etsittiin tähteeksi jääneelle leivälle uusia käyttötarkoituksia ja nuorille maistuvia muikkuruokia. Opiskelijanuoret innostuivat Ruokaoivallus®-kilpailusta, sillä kilpailusarjoihin lähetettiin 32 kilpailutyötä, joista kolme kilpaili molemmissa sarjoissa. Kilpailu toteutettiin tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa, TKI-asiantuntija Jenni Palosaari Xamkista kertoo.

Esiraati maisteli ja valitsi kummastakin sarjasta parhaimmat työt loppukilpailuun, joka järjestettiin 12.5.2021. Kilpailun arviointiraatiin kuuluivat toimitusjohtaja Anttu Rautio Siiskosen Kotileipomosta, toimitusjohtaja Tuomas Pöyry Järvi-Suomen Kalatuotteesta, keittiömestari Roope Rask Bistro Holvista, aktivaattori Pekka Sahama Itä-Suomen Kalatalousryhmästä ja ravitsemuspalveluliiketoiminnan lehtori Eeva Koljonen, TKI-asiantuntijat Merja Ylönen ja Taina Harmoinen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Kilpailutöiden arviointikriteereinä olivat aistinvaraisten ominaisuuksien lisäksi innovatiivisuus, käyttökelpoisuus, ekologisuus ja kestävyys sekä kotimaisten raaka-aineiden käyttö. Molempien sarjojen voittajat palkittiin 1000 euron tunnustuspalkinnoilla ja kaksi seuraavaksi sijoittunutta palkittiin tuotepalkinnoin.

 Leivän uusi elämä –sarjan voittajaksi valittiin Murun juustokakku. Kilpailutyön oli ideoinut 17-vuotias Sofia Masalkina, joka opiskelee Kainuun ammattiopistossa matkailu- ja ravitsemisalaa. Murun juustokakun pohjaan käytetään kuivunutta leipää, joka jauhetaan pohjaa varten. Juustokakun erikoisuutena on myös vesihaudekypsennys uunissa.

Lue lisää kilpailusta.

Sivua päivitetty 27.5.2021 kello 10.29

Uusimmat uutiset

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024