Yleinen

Ammattiopisto Tavastia palaa lähiopetukseen

19.4.2021

Koronatilanne on helpottanut viime viikkoina, ja Kanta-Hämeen pandemiaryhmä suosittaakin nyt seudun toisen asteen oppilaitoksia palaamaan lähiopetukseen viimeistään 26. huhtikuuta. Tavastian oppilaitokset palaavat lähiopetukseen niin pian kuin se on opetus- ja ruokailujärjestelyjen kannalta mahdollista. Osa Ammattiopisto Tavastian opiskelijoista siirtyy lähiopetukseen22. huhtikuuta ja osa 26. huhtikuuta. Opettajat tiedottavat opiskelijoille tarkemmista järjestelyistä.

Opiskelijoita muistutetaan siitä, että lähiopetuksessa tulee noudattaa erityisen tarkasti annettuja ohjeita käsienpesusta, maskin käytöstä sekä turvaväleistä. Tavastiassa on käytössä täysimääräinen maskisuositus sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla. Maskeja tulee käyttää sekä ulko- että sisätiloissa.

Muilta osin oppilaitoksissa noudatetaan edelleen annettuja rajoituksia. Kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja kokoontumisia tulee siis edelleen välttää. Etätyösuositus on voimassa 31. toukokuuta asti niille, joiden tehtävässä se on mahdollista.

Penkkarien ja vanhojentanssien järjestämistä pandemiaryhmä ei suosittele toistaiseksi.

Sivua päivitetty 19.4.2021 kello 09.54

Uusimmat uutiset

Ravintola- ja catering-alan koulutus tarjoaa useita uramahdollisuuksia

Ammattiopisto Tavastian ensimmäisen vuoden ravintola- ja catering-alan opiskelijat Abdu, Niko ja Manta ovat viihtyneet opinnoissaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat uuden edessä […]

Lue lisää

28.9.2023

Ohjauspiste palvelee syyslomaviikolla etänä

Tavastian Ohjauspisteen ovet A-rakennuksessa ovat syyslomaviikon (vko 42) kiinni, mutta palvelua saa puhelimitse ja sähköpostilla. Tapaamiset ja niihin saapuminen sovitaan […]

Lue lisää

25.9.2023

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen loihtimalle illalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023