Yleinen

Väyläopinnoilla ovi auki HAMKiin

2.3.2021

Tiesitkö, että Ammattiopisto Tavastiassa opiskellessa on mahdollista suorittaa samalla myös Hämeen ammattikorkeakoulun opintoja, ja valmistumisen jälkeen hakea opiskelupaikkaa HAMKista ilman pääsykoetta tai todistusvalintoja? Tätä mahdollisuutta kutsutaan väyläopintojen suorittamiseksi.

Väyläopinnot avaavat toisen asteen opiskelijalle tien korkeakoulumaailmaan. Jos väyläopinnot hoitaa hyvin ja haluaa jatkaa alan opintoja, HAMKiin hakevat haastatellaan erikseen ja sisäänpääsyyn on hyvät mahdollisuudet. Korkeakouluopintojen pariin pääsemistä voi siis helpottaa jo ammatillisten opintojen aikana, jos motivaatiota riittää.

Väyläopintoihin tutkinnon loppuvaiheessa

Väyläopinnot tarkoittavat sitä, että omasta toisen asteen tutkinnosta suoritetaan tavallisesti kaksi tutkinnon osaa (noin 30 osaamispistettä) HAMKin avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla. Tämä tapahtuu omien ammatillisten opintojen loppuvaiheessa, jolloin opiskelijalla tulisi käytännössä olla Tavastiassa suoritettavat opinnot tehtynä.

Opinto-ohjaajat kartoittavat väyläopintojen suorittamisesta kiinnostuneita opiskelijoita toisena opiskeluvuonna. Väyläopintoihin pääseminen edellyttää hyvää opintomenestystä Tavastiassa ja valmiuksia suorittaa ammattikorkeakouluopintoja.

Lisäksi esimerkiksi rakennusalan opiskelijoiden olisi hyvä löytää kesätyöpaikka, jossa antaa näyttöjä toisen ja kolmannen opiskeluvuoden välissä. Näin opinnot ovat hyvässä vaiheessa kolmannen vuoden syksyllä väyläopintojen alkaessa ja valmistuminen Tavastiasta voi tapahtua heti HAMK-jakson jälkeen.

Tavastian opiskelijasta tulee väyläopintojen ajaksi siis avoimen ammattikorkeakoulun opiskelija, mutta silti opiskelija on edelleen kirjoilla ja valmistuu Tavastiasta normaalisti toisen asteen tutkinnosta.

Väyläopinnot toivat Sandralle opiskelupaikan

Sandra Ekström opiskeli Ammattiopisto Tavastiassa sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon ja pääsi väyläopintojen kautta heti valmistumisen jälkeen HAMKiin opiskelemaan sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriopintoja.

– Päätin hakea väyläopintoihin, koska vastuuopettajani mainosti ja vielä erikseen suositteli väyläopintoja minulle. Mahdollisuus opiskella AMK-opintoja jo ammattikoulun aikana kiinnosti, Ekström kertoo.

Väyläopintoja opiskelevat ovat HAMKissa mukana aloittavien tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Ekströmin mukaan ammattikorkeakoulun opinnot etenivät reippaassa tahdissa.

– HAMKin kurssit ovat olleet aika tiheätahtisia ja nyt korona-aikana vaatineet paljon itsenäistä opiskelua, mutta hyvin pysyin mukana. Opetuksessa huomioitiin hyvin myös se, että kaikilla ei välttämättä ollut taustaa sähköalalta, Ekström sanoo.

Useita koulutusaloja

Väyläopintoja on mahdollista suorittaa monissa toisen asteen tutkinnoissa, oikeastaan kaikissa, joihin HAMKilla on vastaava jatkokoulutus.

Ainakin rakennusala, sähkö, kone- ja tuotantotekniikka, tieto- ja viestintätekniikka, logistiikka, verhoilu ja liiketalous ovat aloja, joista Tavastian opiskelijat ovat käyneet suorittamassa väyläopintoja.

Jos ja kun väyläopintojen jälkeen päättää hakea HAMKiin, opiskelija pääsee haastatteluun. Opiskelijavalinnat HAMKiin tehdään haastattelun ja väyläopintojen hyvän menestyksen perusteella.

Sandra Ekström suosittelee väyläopintojen suorittamista lämpimästi.

– Väyläopinnot sopivat sellaiselle henkilölle, jolla on jo tietoa siitä, mitä tahtoo tulevaisuudessa tehdä. Jos korkeakouluopinnot kiinnostavat, tällaiset opinnot avaavat hyvät mahdollisuudet siihen suuntaan!

Kiinnostuitko väyläopinnoista? Ota yhteyttä omaan vastuuopettajaasi tai Ohjauspisteeseen (ohjauspiste@kktavastia.fi tai 03 +35836581500).

Sivua päivitetty 2.3.2021 kello 09.10

Uusimmat uutiset

Ystävän kahvilassa puhuttiin ja tutustuttiin kaikilla kielillä

Ammattiopisto Tavastiassa järjestettiin 19.3.2026 Ystävän kahvila Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen tuella. Mukana oli noin 150 opiskelijaa. Tapahtuma oli osa rasisminvastaista viikkoa sekä […]

Lue lisää

20.3.2026

Yhteishaku päättyi – katso suosituimmat koulutusalat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin perustutkintoihin oli yhteishaussa ensisijaisia hakijoita 591. Tarjolla on 592 aloituspaikkaa sekä […]

Lue lisää

18.3.2026

Aipe on hauska ja kiva!

Aikuisten maahanmuuttajien perusopetuksen eli aipen alkuvaiheen arjen vuorovaikutus -kurssin tunneilla puhuttiin siitä, miten opiskelijat koulutuksensa kokevat. Palaute koulutuksesta oli hyvin […]

Lue lisää

18.3.2026