Yleinen

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto myös henkilöstökoulutuksena

27.1.2021

Osa Tavastian henkilöstökoulutettavista osallistui 21.1. päivään paikan päällä, osa koronarajoitusten vuoksi etäyhteydellä.

Ammattiopisto Tavastiassa järjestetään monessa muodossa Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa, joka on jo muutaman vuoden sisältänyt hyvin ajankohtaisen palvelumuotoilun tutkinnon osan.

Tutkinto rakentuu aina kunkin osallistujan omiin työtehtäviin liittyvän kehittämisprojektin ympärille ja siinä painottuvat perinteisten kehitysteemojen lisäksi kehittäjäkulttuurin luominen, ketterät kokeilut ja verkostoissa toimiminen.

Viimeisimpänä on aloittanut Tavastian oman opetus- ja ohjaushenkilöstön ryhmä. Tavastialaiset ovat tarttuneet asiakaskeskeisten palvelupolkujen kehittämiseen muun muassa chatbotin, perehdyttämisen, opiskelijoiden polkujen ja virtaviivaisten täydennyskoulutusten teemoissa. He suorittavat tutkinnosta palvelumuotoilun ja innovaattorina toimimisen tutkinnon osat. Samalla tavalla voimme räätälöidä mille tahansa organisaatiolle oman ryhmän!

Maaliskuussa alkaa yhteistyössä Crazy Townin kanssa Yksinyrittäjäakatemia Tampereen toinen toteutus, jossa yrittäjä saa yksinyrittäjille suunnatuin teemoin lisävalmiuksia palvelumuotoiluun, tuotteistamiseen ja brändin rakentamiseen.

Syksylle 2021 on suunnitteilla myös Hattelmalantien kampuksella kerran kuussa lähipäiviä suorittava kaikille avoin ryhmä.

Lue lisää tulevista koulutuksista.

Tule mukaan!

Lisätiedot vastuuopettaja Anu Konkarikoskelta: anu.konkarikoski@kktavastia.fi

Sivua päivitetty 27.1.2021 kello 09.18

Uusimmat uutiset

Tavastian lasialan koulutus juhlistaa 30-vuotista taivaltaan

Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutus on toiminut tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden valokuvanäyttely on esillä Nuutajärven lasikylässä, Urjalassa, koko kesän 2023. […]

Lue lisää

6.6.2023

Vaatetusalan JOTPA-koulutukset nyt haussa

Ammattiopisto Tavastian ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteistyönä on koottu työelämälähtöinen vaatetus- ja muotialan kohderyhmälle soveltuva opintotarjotin, josta osallistuja voi valita uratavoitteidensa mukaisen […]

Lue lisää

5.6.2023

Kesäajan 2023 aukiolot ja yhteystiedot

Tavastian Ohjauspiste Ohjauspiste Hattelmalantien kampusalueen A-rakennuksessa auttaa ja palvelee kaikissa opintoihin liittyvissä kysymyksissä. Ohjauspiste on avoinna kesällä ma–to klo 9–15 ja […]

Lue lisää

5.6.2023