Yleinen

Taitava OPVA ESR-hankkeen päätösseminaari 18.5.

29.4.2020

Taitava OPVA ESR-hanke on päättymässä. Hanketoimijat, Ammattiopisto Tavastia ja Suomen Diakoniaopisto, kiittävät yhteistyöstä OPVA-järjestämismallien, -materiaalien, -osaamisen ja yhteistyön sekä aikuisten perustaitojen vahvistamisen kehittämisessä.

Taitava OPVA ESR-hankkeen päätösseminaari 18.5. klo 14.40-15.45

Meillä on ilo järjestää päätösseminaari Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Pohjoismaiden aikuisten oppimisen verkoston kaksipäiväisen Kuinka kehittää aikuisten perustaitoja Euroopassa? -seminaarin yhteydessä. Kannattaa tutustua koko seminaarin ohjelmaan ja mahdollisuuksien mukaan osallistua koko seminaariin tai itseä kiinnostaviin osiin.

Seminaarin ensimmäinen päivä keskittyy aikuisten perustaitoihin Suomessa, ja päivän työkielenä on suomi. Kuulemme muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön jatkuvan oppimisen uudistuksesta, kuinka perustaidoilla päästään töihin ja millaisia uusia tapoja osaamisen tuottamiseksi kehitellään mm. TE-hallinnossa ja koronaviruksen sulkemissa oppilaitoksissa.

Taitava OPVA ESR-hankkeen osuus seminaarissa pidetään 18.5. klo 14.40-15.45 Zoomin välityksellä. Tervetuloa kuulemaan, mitä hankkeessa opimme, kehitimme ja mihin tuloksiin päädyimme siinä, miten oppimisvalmiuksia tukevia OPVA-opintoja on viisasta järjestää osana ammatillista koulutusta niille, joilla aikuisten perustaidoissa on tukitarpeita. Hanke on saanut ESR-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta ja on osa TAITO-ohjelmaa. Lisätietoa hankkeesta www.taitavaopva.fi/

Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen


Lämpimästi tervetuloa!

Tiina Alhainen,
Taitava OPVA ESR-hankkeen projektipäällikkö

Sivua päivitetty 29.4.2020 kello 12.57

Uusimmat uutiset

TAVASTIArekryssä paljon kävijöitä

Ammattiopisto Tavastian perinteinen opinto- ja rekrytapahtuma TAVASTIArekry keräsi runsaasti kävijöitä ja näytteilleasettajia. Ensimmäistä kertaa paikalla oli myös ammattiliittoja. TAVASTIArekry järjestettiin […]

Lue lisää

2.10.2026

Onnea valmistuneille

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 30.5.–2.10.2026 välisenä aikana yhteensä 127 opiskelijaa. Heistä 9 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut! […]

Lue lisää

2.10.2026

Uusia polkuja vieraskielisille opiskelijoille

Ammattiopisto Tavastiassa on tänä syksynä alkanut uudenlaisia opintokokonaisuuksia vieraskielisille opiskelijoille. Tavoitteena on, että ammatilliset opinnot pystyy aloittamaan jo kielitaidon kehittyessä. […]

Lue lisää

30.9.2026