Yleinen

Ajoneuvoalalle jatko-opintopolku ainutlaatuisella yhteistyöllä

14.4.2020

Ajoneuvoalan jatko-opintopolun toteutusmalli.

Ammattiopisto Tavastia on aloittanut ajoneuvoalan koulutukseen liittyvän yhteistyön Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Ammatillisen opettajakorkeakoulun kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kasvattaa ajoneuvoalalla toimivien henkilöiden ammattitaitoa sujuvan opiskelupolun avulla sekä saada ammatillisiksi opettajiksi vahvan ammatillisen osaamisen ja työkokemuksen omaavia henkilöitä.

– Tekniikan alan ammatillisista opettajista on tällä hetkellä pulaa, ja yhteistyöllä helpotetaan myös opiskelijoiden sitoutumista pitkäkestoiseen tavoitteeseen, sanoo Ammattiopisto Tavastian rehtori Heini Kujala.

Polkuopintojen ensimmäinen vaihe on ajoneuvoalan erikoisammattitutkinnon suorittaminen Ammattiopisto Tavastiassa. Seuraavassa vaiheessa voi hakeutua Metropolia Ammattikorkeakouluun ajoneuvotekniikan insinööriopintoihin ja lopulta HAMK:n Ammatillisen opettajakorkeakouluun opiskelemaan ammatilliseksi opettajaksi. Kolmen oppilaitoksen yhteinen polkuopintomalli on tiettävästi ainoa laatuaan Suomessa.

Opinnot voi suorittaa työn ohessa ja oman työpaikan mahdollisuuksien mukaan edetä samalla myös vaativampiin työtehtäviin. Lopullinen suunnitelma opintojen etenemisestä tehdään jokaiselle opiskelijalle erikseen.

– Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Henkilökohtaistamiskeskustelut yhdessä opiskelijan kanssa käydään niin, että eri oppilaitosten edustajat osallistuvat keskusteluun. Näin tutkinnon aikana voidaan edistää seuraavan tutkinnon suorittamista, sillä opintoja voi suorittaa osaksi myös limittäin, kertoo Kujala.

Hae jatkuvassa haussa erikoisammattitutkintoon

Ajoneuvoalan erikoisammattitutkintoon voi hakea, jos on työskennellyt pitkään ajoneuvoalan vaativissa työtehtävissä. Ammattiopisto Tavastiassa koulutuksen hakuaika on 20.4.–2.8.2020 ja koulutus alkaa 7.9.2020.

Koulutus suoritetaan oppisopimuksena, joten hakijalla tulee olla alan työpaikka. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös näytöin, jolloin hakijalta edellytetään autoalan peruskoulutuksen jälkeen täydentäviä ja syventäviä opintoja sekä ammattitehtävien laajaa hallintaa, mikä yleensä saavutetaan usean vuoden työkokemuksella.

– Meillä ajoneuvoalan erikoisammattitutkinnossa on tarjolla kolme osaamisalaa: ajoneuvoalan esimiestyön osaamisala, korjaamopalvelun osaamisala sekä vauriokorjauksen osaamisala, kertoo Ammattiopisto Tavastian autoalan lehtori Tommi Kettunen.

– Erikoisammattitutkinnon sisältöihin voidaan myös ottaa opintoja suoraan insinööriopinnoista, jolloin ne hyödyttävät opiskelijaa, Kettunen lisää.

Ammattiopisto Tavastian koulutuspäällikkö Teemu Vepsäläinen toivoo, että polkuopintomahdollisuus kasvattaa ajoneuvoalan ammattilaisten innostusta kouluttautua lisää. Opiskelijoiden keskuudessa ala on suosittu, joten päteviä opettajia tarvitaan.

– Tämä opintopolku antaa opiskelijalle vahvan osaamisen toimia ammatillisena opettajana tai muissa alan asiantuntijatöissä, Vepsäläinen vakuuttaa.

Metropolia Ammattikorkeakouluun sekä HAMK:n Ammatilliseen opettajakorkeakouluun haetaan oppilaitosten omissa hauissa. Polkuopinnot eivät automaattisesti takaa opiskelijavalintaa insinööri- tai opettajaopintoihin.

 

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Rehtori Heini Kujala
Heini.Kujala@kktavastia.fi
+358 40 0731299

Koulutuspäällikkö Teemu Vepsäläinen
Teemu.Vepsalainen@kktavastia.fi
+358 50 5504068

Lehtori Tommi Kettunen
Tommi.Kettunen@kktavastia.fi
+358 50 4617638

Sivua päivitetty 14.4.2020 kello 10.54

Uusimmat uutiset

Jäitkö vaille opiskelupaikkaa yhteishaussa? Toimi näin!

Jos jäit yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa, voit vielä hakea Ammattiopisto Tavastiaan jatkuvassa haussa. Jos olet oppivelvollinen (alle 18-vuotias) tai sinulla ei […]

Lue lisää

12.6.2025

Yhteishaun tulokset julkaistaan 12.6.

Yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 12.6.2025. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Ammattiopisto Tavastia lähettää valintakirjeen opiskelijaksi valituille sähköpostitse aikaisintaan […]

Lue lisää

10.6.2025

Yhdessä kohti tulevaa verkostoa kuullen

Ammattiopisto Tavastian monikulttuurisuusasiantuntijaryhmä kokoontui 2.6.2025. Mukana oli yli 20 monikulttuurisuusverkoston yhteistyökumppania ja tavastialaista. Mukana oli maahanmuutto- ja monikulttuurisuustyön asiantuntijoita mm. […]

Lue lisää

5.6.2025