Yleinen

Tulevat ensihoitajat harjoittelevat tositilanteita varten

5.2.2020

Jos haluaa työskennellä ensihoitajana, pitää jaksaa tehdä paljon töitä, olla huumorintajuinen ja haluta työskennellä ihmisten kanssa. Näin listaavat Ammattiopisto Tavastian kolmannen vuoden ensihoidon osaamisalaan erikoistuneet lähihoitajaopiskelijat. Ensihoitajalla täytyy myös olla hyvä fyysinen kunto sekä keinot selviytyä nopeasti muuttuvista ja henkisesti kuormittavista tilanteista.

– Tällä alalla on myös varmasti töitä, tuumaa Camilla Vehmas pohtiessaan syitä, miksi on alalle hakeutunut.

Aiemmin ensihoitajaksi halunneen on pitänyt hakea lähihoitajaksi, jolloin kolmantena opiskeluvuonna on keskitytty pelkästään ensihoidon opiskeluun. Nykyisin haetaan suoraan perustason ensihoitajan tutkintoon. Ammatillisiin opintoihin sisältyy runsaasti työpaikoilla järjestettävää koulutusta eli TJK-jaksoja.

– Meillä on ollut seitsemän TJK-jaksoa, ja jokainen on suoritettu eri paikoissa. Olemme olleet muun muassa päiväkodeissa, päivystyksessä, vanhustenhoidossa ja yliopistollisissa sairaaloissa. Ongelmana vähän on, että monet TJK-paikat sijaitsevat kaukana Hämeenlinnasta, kertovat opiskelijat Lotta Heikkilä, Hanna Saloheimo, Camilla Vehmas, Suvi Peltonen sekä Anni Jamisto.

Niklas Laine oli edellisellä TJK-jaksolla terveysasemalla, mutta haluaa tulevaisuudessa työskennellä ambulanssissa. Tuomas Vaha puolestaan kaavailee jatko-opintoja Pelastusopistossa. Toiminta ja vaihtuvat tilanteet siis kiinnostavat opiskelijoita. Viime viikolla he pääsivät tutustumaan FinnHems-pelastushelikopterin toimintaan Pirkkalassa. Kopteri työpaikkana kiinnostaisi opiskelijoita kovasti.

– Kopteriin päästäkseen pitää ensin tehdä töitä monta vuotta ja kouluttautua jatkuvasti, tänä keväänä valmistuvat nuoret tietävät.

Käytännön harjoitukset avaavat silmiä

Opintojensa aikana ensihoitoon erikoistuneet opiskelijat ovat harjoitelleet muun muassa elvytystä, tyhjiöpatjan käyttämistä, kanylointia, potilaan liikuttamista paareilla sekä liikenneonnettomuuden uhrien auttamista.

Auto-onnettomuutta simuloivassa liikennepelastamisharjoituksessa opiskelijat treenasivat potilaan irrottamista autosta niin, ettei potilaalle aiheudu enempää vahinkoa, ja samalla harjoiteltiin myös viranomaisten välistä viestimistä VIRVE-verkossa. Osa opiskelijoista esitti potilaita, osa auttajia.

Vastaavalla harjoituksella on Tavastiassa yli 10 vuoden perinne, kertoo sosiaali- ja terveysalan opettaja Riki Viitamäki.

– Alusta saakka olemme harjoitelleet yhteistyössä Hämeenlinnan VPK:n kanssa. Aiemmin harjoituspaikkana oli paikallinen jätteenkäsittelyalue, mutta nykyisin harjoitus järjestetään Turengissa, ja tarvittava rekvisiitta eli autot saadaan Janakkalan kunnan Liikenne ja kadut -yksiköltä, sanoo Viitamäki.

Liikenneonnettomuus on Viitamäen mukaan auttajan näkökulmasta varsin dynaaminen tilanne, jossa pitää hallita montaa asiaa yhtä aikaa ja tehdä nopeita päätöksiä.

– Tällaiset konkreettiset harjoitukset avaavat hyvin silmiä. Tilanteita olisi hankala hahmottaa pelkästään luokassa. Harjoituksista jää opiskelijoille varmasti hyvä muistijälki, tuumaa Viitamäki.

Opiskelijat ovat samaa mieltä.

– Käytännön harjoituksia saisi sisältyä opintoihin enemmän, toivovat kaikki.

Yhteistyötä yli tutkintorajojen

Haastatteluhetkellä opiskelijoilla oli meneillään kurssi nimeltään Ensihoitopalveluissa toimiminen – Yrittäjyys, laatu ja osaamisen tuotteistaminen. Kurssin puitteissa on tehty yhteistyötä datanomiopiskelijoiden kanssa. Tulevat ensihoitajat olivat ensin kuvanneet ensihoitovälineistön käytöstä videoita, joita datanomit sitten auttoivat editoimaan opetuskäyttöön sopiviksi.

– Autoimme tekemään videoiden käsikirjoitusta ja opastimme esimerkiksi kameroiden käytössä, kertoo toisen vuoden datanomiopiskelija Jasper Kivinen.

Käyttöohjevideot tehtiin ensihoitolaukusta, tyhjiölastasta sekä hengityksenhoitolaukusta. Videoiden teon taustalla oli alakoululaisille järjestettäväksi suunniteltu Lumipäivä, jossa ensihoito-opiskelijat olisivat vastanneet noin neljänsadan pienen koululaisen ensiavusta tarvittaessa. Tapahtuma piti kuitenkin peruuttaa lumipulan takia.

 

Ensihoitajaksi haluavat hakevat nykyään suoraan perustason ensihoitajan koulutukseen sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon. Peruskoulun päättävät ysiluokkalaiset hakevat yhteishaussa 18.2.-10.3.2020. Muut hakevat jatkuvassa haussa 11.3.-19.4.2020.

Lisätietoja perustason ensihoitajan tutkinnosta

Sivua päivitetty 5.2.2020 kello 10.33

Uusimmat uutiset

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024