Yleinen

Ysien kädentaidot testissä Taitaja9-aluekilpailussa

28.1.2020

Taitaja9-aluekilpailu järjestettiin viime viikolla Forssassa. Ammattiopisto Tavastian alueelta Taitaja9-kisan toiseen vaiheeseen oli selvinnyt mukaan viisi joukkuetta: ValaanPennut (HYK), Taitajat (Kaurialan koulu), TEAM Putsplank (Hakkalan koulu), HC Lamppu (Nummen yhteiskoulu) ja Miksun Mukulat (Parolan yhteiskoulu). Aluekilpailusta lähdettiinkin hakemaan jatkoa viimevuotiselle menestykselle.

Aluekilpailun järjestämisvastuussa oli Forssan Ammatti-Instituutti (FAI), ja kilpailupaikaksi oli ensimmäistä kertaa Hämeen alueen kilpailuissa saatu jokin muu paikka kuin oppilaitos. FAI oli saanut sovittua kauppakeskus Prisman kanssa kilpailun järjestetämisen siellä. Ajatuksena oli saada näkyvyyttä kilpailulle ja tässä onnistuttiin hienosti! Kilpailut onnistuivat järjestelyiden, tehtävien ja tunnelman osalta hyvin. Kiitokset FAI:n järjestelyistä vastanneelle Päiville joukkoineen.

Itse kilpailussa saimme lopulta välieräpaikan, ja kaiken kaikkiaan vietimme kivan päivän, jonka varmaan muistamme pitkään.

Kiitos vielä logistiikan Ollille opiskelijoineen turvallisesta kyydityksestä kisoihin.

 

Taitaja9 on peruskoulun yläluokille suunnattu kädentaitokilpailu. Kilpailuja järjestetään kolmella tasolla: paikalliskilpailu, aluekilpailu ja loppukilpailu. Ammattiopisto Tavastian paikalliskilpailu järjestettiin 12.-14.11 2019. Viidestä aluekilpailupaikasta kilpaili 93 joukkuetta.

______________________________________________________________________________

Taitaja 9 – Hämeen aluekilpailun tulokset:

  1. Team Jokivarsi, Jokivarren koulu (Salpauksen paikalliskilpailun kautta)
  2. Tammela 2, Tammelan yläkoulu (FAIn paikalliskilpailun kautta)
  3. Umppalumpat, Pohjolanrinteen koulu (Hyrian paikalliskilpailun kautta)
  4. KaraPro, Karan Koulu (Hyrian paikalliskilpailun kautta)

Kolme ensimmäistä joukkuetta jatkavat matkaansa toukokuussa Taitaja9-finaaleihin Jyväskylään edustamaan Hämeen aluetta.

Sivua päivitetty 28.1.2020 kello 08.14

Uusimmat uutiset

Peruskoululaisten taidot testissä kädentaitokilpailussa

Taitaja9 -paikalliskilpailu toi tällä viikolla 7.–9.-luokkalaisia Ammattiopisto Tavastian kampukselle. Kilpailun tarkoituksena on suoriutua eri ammattialojen järjestämistä tehtävärasteista, jotka vaativat kädentaitoja […]

Lue lisää

29.11.2023

Suositut tähdet tutustuivat Hämeenlinnan opiskelumahdollisuuksiin

Boheemi ja TurunPug kävivät Hämeenlinnassa tutustumassa paikallisiin opiskelu- ja työmahdollisuuksiin. Lokakuussa suosittu tubettaja Boheemi eli Max Blomfelt ja striimaaja TurunPug […]

Lue lisää

16.11.2023

Käsityö- ja verhoilualan yrittäjille tarjolla kierrätysmateriaalia

Tervetuloa avoimien ovien päivään 21.11. klo 15-18! Tänä vuonna tarjoamme myös käsityö- ja verhoilualan yrittäjille mahdollisuuden testata kierrätysmateriaaleja. Tänä vuonna tutustumisen […]

Lue lisää

10.11.2023