Yleinen

Matkailualan verkostopäivät Tavastiassa

22.11.2019

Ammattiopisto Tavastiassa on tämän viikon lopulla pidetty Matkailualan verkostopäivät. Kaksipäiväinen tapahtuma on koonnut Hämeenlinnaan noin 70 matkailualan opettajaa ja toimijaa. Päivien luento-osuudet on pidetty Tavastian kampusalueen A-rakennuksen Aitiopaikassa ja iltaohjelma Hämeen linnan alueella. Järjestelyistä ovat vastanneet Tavastian matkailualan opettajat ja opiskelijat.

Luennoitsijat ovat puhuneet matkailualasta monipuolisesti. Matkailu on kasvava ja muuttuva ala, jossa on vahvasti läsnä kansainvälisyys. Kotimaiset matkailualan toimijat ovat kuitenkin tärkeitä Suomi-lähettiläitä, ja meille niin itsestäänselvät neljä vuodenaikaa ovat erityinen valttikortti ulkomaalaisten keskuudessa. Visit Lahden Head of Sales Tiina Kallion mukaan imagon ja brändin rakennus on tarkkaa hommaa, ja alalla tarvitaankin erityisesti viestinnän taitoja. Suomen matkailumarkkinointi on tällä hetkellä jaettu neljään päätuotteeseen: Lappiin, saaristoon, Helsinkiin ja Lake Landiin. Sosiaalisen median voimaa ei Kallion mukaan voi aliarvioida, sillä suositut kohteet löydetään somesta ja esimerkiksi Instagram on tärkeä asiakaspalvelukanava matkailuorganisaatioille.

Perjantain puolella ääneen pääsivät erityisesti Hämeen alueen toimijat. Karoliina Frank kertoi yrittäjän elämästä Matin ja Maijan Majatalossa ja Kaj Järvinen Evon Luonnon näkökulmasta. Minna Takala Hämeen liitosta painotti uudistumiskykyä ja halua kokeilla uusia asioita, hyvänä esimerkkinä Vähikkälän kylä Janakkalassa, jossa järjestettiin kylätalolla viime keväänä Olavi Uusivirran levynjulkkarikeikat. HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen puolestaan kertoi HPK:n merkityksestä Hämeenlinnalle kaupungin suurimpana tapahtumäjärjestäjänä.

Verkostopäivät keräsivät kiitosta, MaRan Minna Halmetoja kertoi olleensa erityisen vaikuttunut asemalle saapuessaan ystävällisestä ja palvelualttiista opiskelijasta, joka ohjasi hänet oikeaan paikkaan.

 

Sivua päivitetty 22.11.2019 kello 12.50

Uusimmat uutiset

Tavastia tutuksi -tapahtuma lauantaina 26.9.

Tervetuloa tutustumaan Ammattiopisto Tavastian toimintaan ja tiloihin! Millaista on opiskella Ammattiopisto Tavastiassa tai millaiset tilat meillä on? Haluaisitko tavata henkilökuntaa […]

Lue lisää

21.9.2026

Poliisi kehottaa olemaan levittämättä kouluiskuun liittyviä huhuja

Poliisin mukaan muutamissa hämeenlinnalaisissa kouluissa ja oppilaitoksissa on levinnyt maanantaina 24.8. huhuja, joiden mukaan niissä tapahtuisi kouluisku torstaina. Erityisesti näitä […]

Lue lisää

24.8.2026

Oppilaitoksessa poliisitehtävä uhkaustilanteeseen liittyen

Ammattiopisto Tavastian Hattelmalantien kampuksella oli torstaina 20.8.2026 uhkaustilanne, jonka vuoksi paikalle kutsuttiin Hämeen poliisi kello 12.41. Epäilty otettiin poliisin haltuun, […]

Lue lisää

20.8.2026