Yleinen

Kultamitalikahvit

28.1.2019

Merkonomiksi opiskeleva Valtteri Puustinen pelasi voittoisassa Nuorten Leijonien joukkueessa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Kanadassa. Maailmanmestaruus tuli ja Valtteri palasi koti-Suomeen kultamitali kaulassa.

Kuopiosta kotoisin oleva nuori mies on pelannut Hämeenlinnassa kolme vuotta ja saman ajan opiskellut Ammattiopisto Tavastiassa. Ensin hän kokeili kokkiopintoja Kuopiossa, mutta kaupungin vaihtuessa vaihtui myös opiskeltava ala. Merkonomiopinnot ovat nyt loppusuoralla.

Koulutuskuntayhtymä palkitsee  mitaliurheilijoitaan lahjakortilla ja niinpä koulutuspäällikkö Tuovi Korkeakoskella oli ilo antaa palkintokuori Valtterille ja samalla juotiin mitalikahvit, jotka Valtterin mukaan olivat nyt ensimmäiset. Mukana riemussa olivat  maailmanmestarin opiskelukaverit Jaromir Jokinen ja Valtteri Suni, jotka myös pelikavereita ovat olleet junioriaikana. Nykyisin maailmanmestari-Valtteri pelaa HPK:n edustusjoukkueessa.

Sivua päivitetty 28.1.2019 kello 16.17

Uusimmat uutiset

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen loihtimalle illalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023

Tavastia Goes Business -kisassa haettiin ideoita nuorten houkuttelemiseksi keskustaan

Yrittäjän päivänä 5.9. Business Park Parkissa saatiin kuulla uusista innovaatioista, kun nuoret päästettiin kehittelemään ratkaisuja Hämeenlinnan keskustan elävöittämiseen.   Mun Hämptonin […]

Lue lisää

6.9.2023

Opiskelijapalaute lukuvuodelta 2022–2023

Ammatillisen koulutuksen opiskelijoilta pyydetään palautetta valtakunnallisella kyselyllä kaksi kertaa opintojen aikana. Ensimmäinen palaute annetaan 1-2 kuukauden kuluessa opintojen aloittamisesta ja toinen […]

Lue lisää

28.8.2023