Yleinen

Eurooppalaista verkostoyhteistyötä Sotenet-verkostossa

1.10.2018

Eurocom Smart -hankkeeseen liittyvä projektiviikko pidettiin Ammattiopisto Tavastian Terveys- ja hyvinvointipalvelun koulutuksessa syyskuun lopulla. Sotenet-projektiviikkoja pidetään hankkeen osallistujamaissa vuorotellen ja nyt oli Suomen vuoro. Suomesta hankkeessa on mukana kahdeksan oppilaitosta. Suomen lisäksi oppilaitoksia tai sosiaali- ja terveysalan työpaikkoja on mukana Tanskasta, Hollannista, Saksasta, Belgiasta, Espanjasta, Ranskasta, Ruotsista, Englannista, Italiasta, Virosta ja Kreikasta. Hämeenlinnassa tapasivat hankkeen projektikoordinaattorit, opettajia eri oppilaitoksista ja työntekijöitä heidän yhteistyöpaikoistaan.

Projektiviikon ohjelma, joka käsitti neljä päivää, oli varsin tiivis. Maanantain tervetulotoivotusten ja orientoitumisen jälkeen seurasi kahden päivän tutustuminen Tavastian Hämeenlinnan seudun yhteistyöyrityksiin. Projektilaiset jakaantuivat työpaikoille ja tutustuivat siellä suomalaisiin käytäntöihin ja työntekijöiden arkeen kulkien heidän mukanaan tiistain ja keskiviikon mm. sairaalassa, päiväkodissa, kotihoidossa ja asumispalveluissa.

Torstai oli raportointipäivä työpajoissa. Myös Kreikassa vaihdossa olleet, ammattiopistosta lähihoitajaksi valmistuneet Ninni Toivonen ja Ari Partanen sekä nyt Hollannista Tavastiassa vaihdossa olevat Bart Naber ja Jelto Fokkens kertoivat muille kokemuksistaan. Hollantilaisopiskelijat ovat Hämeenlinnassa viisi viikkoa. Iltapäivällä kierrettiin kampusaluetta ja tutustuttiin moni-ilmeiseen Tavastiaan, jossa nykyisin on myös lukio ja vapaan sivistystyön kansalaisopisto.

Illalla nautittiin päätösillallinen Ammattiopisto Tavastian oppimisympäristössä Kahvila-ravintola Punaportissa. Kokki- ja tarjoilijaopiskelijat opettajineen vastasivat illan onnistumisesta.

Eurocom Smart -projektin aikana on kehitetty mm. yhteisiä arviointilomakkeita, jotka sopivat opiskelijavaihtoon ja auttavat työpaikkoja arvioimaan opiskelijoita yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Opiskelijat saavat pienen apurahan projektilta matka- ja majoituskustannuksiin vaihtojen onnistumiseksi.

Jokaisella mukana olevalla oppilaitoksella on oma sotekoordinaattori, jolla on verkostossa omat vastuumaat hoidettavina. Hän vastaa siihen kyseiseen maahan tulevien ja lähtevien opiskelijoiden vaihdoista. Opiskelijoille pidetään yhteiset valmennukset ja verkostokoordinaattorit myös tapaavat säännöllisesti vuosittain.

Sotenet-verkoston ja hankkeiden koordinointi alkuvuosina eli vuodesta 2000 alkaen oli Tampereella. Nyt verkoston koordinointi on siirtymässä Kuopiosta Hämeenlinnaan, Ammattiopisto Tavastiaan lehtori Tiina Hottiselle vuonna 2019.

Sivua päivitetty 1.10.2018 kello 16.08

Uusimmat uutiset

Taidemaalarista tarjoilijaksi Tavastiassa

Kouvolasta kotoisin oleva Jimi Marmor valmistuu näillä näppäimillä Tavastiasta tarjoilijaksi. Opinnot ovat sujuneet nopeasti ja nyt etsinnässä on vakituinen työpaikka. […]

Lue lisää

21.4.2026

Tutkinnon osa syntyi työelämän tarpeista

Sisälogistiikan osaamisalalla on kehitetty yhdessä Würthin kanssa uudenlainen tapa yhdistää työelämä ja opiskelu. Ajatus sai alkunsa yhteisissä keskusteluissa, joissa pohdittiin, […]

Lue lisää

8.4.2026

Opetushallituksen YTO-kiertue Tavastiassa

Ammattiopisto Tavastia sai vieraita Opetushallituksesta torstaina 26.3.2026. Ammattiopiston vieraana olivat opetusneuvos Tuija Artama ja opetusneuvos Taija Paasilinna. Vierailu oli osa […]

Lue lisää

27.3.2026