Yleinen

Uudet ammattilaiset ja ylioppilaat laskettiin matkaan kohti uutta elämänvaihetta

4.6.2018

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen”, laulettiin kukkasin koristellulla Tavastia-Areenalla kolmeen otteeseen viime perjantaina. Kolmessa eri kevätjuhlassa lähetettiin ylpeydellä matkaan uudet ammatteihin valmistuneet opiskelijat sekä valkolakin päähänsä saaneet ylioppilaat.

Jokaisen juhlan alkuun kanttori Markku Sintonen soitti juhlamarssin, jonka jälkeen juontajat, sähköalan ensimmäisen vuoden opiskelijat, Oskari Mikkonen ja Miikka Väisänen avasivat juhlan. Jokaisessa kolmessa juhlassa rehtori Heini Kujala piti puheen, joka käsitteli reformia, taitaja-kilpailuja sekä opiskelijoiden opiskelutaivalta ja tulevaisuutta. Puheessa hän myös onnitteli niin valmistuvia opiskelijoita kuin henkilöstöä koko lukuvuoden työstä, joka on ollut tänä vuonna erityisen haastava muutosten vuoksi.

Jokaisessa juhlassa kuultiin työnantajan puhe. Ensimmäisessä juhlassa puheen piti yrittäjä Sauli Paloniitty Paloniitty OY.stä , toisessa juhlassa puheen piti taas Hämeenlinnan kaupungin kotihoidon palvelupäällikkö Anu Kinnunen ja kolmannessa juhlassa Koulutuskuntayhtymä Tavastian yhtymähallituksen puheenjohtaja ja yrittäjä Helena Lehkonen. Kaikkien puhujien puheenvuoroista oli nostetavissa muutamia teemoja: jatkuvan ammatillisen kasvun tärkeys sekä usko omaan itseen ja omaan tekemiseen. Kaikki kolme puhujaa onnittelivat valmistuneita vuolain sanoin yhden elämänvaiheen päättymisestä ja toivottivat onnea ja menestystä tulevaisuuteen.

Ensimmäisessä juhlassa tutkintotodistukset saivat seuraavien alojen opiskelijat: Elintarvike, Hotelli, ravintola ja catering, Kone ja metalli, Maanmittausala, Pintakäsittely, Puuala, Rakennusala, Talotekniikka ja kiinteistö ja Tieto- ja tietoliikennetekniikka. Toisessa juhlassa todistukset saivat opiskelijat seuraavilta aloilta: Sosiaali- ja terveysala, Valma-koulutus ja Verhoilu. Kolmannessa juhlassa taas tutkintotodistukset käteensä saivat seuraavien alojen opiskelijat: Autoala, Hiusala, Kulttuuriala, Liiketalous ja kauppa, Logistiikka, Matkailu, Sähköala, Tekstiili ja vaatetus ja Tieto- ja viestintätekniikka. Viimeisessä juhlassa myös lakitettiin uudet ylioppilaat.

Ensimmäisessä juhlassa ei valmistuvan opiskelijan puhetta valitettavasti kuultu, mutta toisessa ja kolmannessa juhlassa tällaiset puheet kuultiin. Toisessa juhlassa, jossa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat saivat todistuksensa, puheen piti valmistuva lähihoitajaopiskelija Amanda Kulmala heti lähihoitajalupauksen jälkeen. Viimeisessä juhlassa puheen piti matkailualan ammattilaiseksi ja ylioppilaaksi valmistuva Jenna Salakari.

Kokonaisuudessaan juhlat olivat oikein iloiset ja juhlallisuutta nostatti Stepmakers– ryhmän Forgiveness-tanssiesitys sekä reippaat juontajat ja hyvät puhujat. Kiitos kevätjuhlissa puhuneille sekä onnea vielä valmistuneille opiskelijoille!

Sivua päivitetty 4.6.2018 kello 15.01

Uusimmat uutiset

Tavastian lasialan koulutus juhlistaa 30-vuotista taivaltaan

Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutus on toiminut tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden valokuvanäyttely on esillä Nuutajärven lasikylässä, Urjalassa, koko kesän 2023. […]

Lue lisää

6.6.2023

Vaatetusalan JOTPA-koulutukset nyt haussa

Ammattiopisto Tavastian ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteistyönä on koottu työelämälähtöinen vaatetus- ja muotialan kohderyhmälle soveltuva opintotarjotin, josta osallistuja voi valita uratavoitteidensa mukaisen […]

Lue lisää

5.6.2023

Kesäajan 2023 aukiolot ja yhteystiedot

Tavastian Ohjauspiste Ohjauspiste Hattelmalantien kampusalueen A-rakennuksessa auttaa ja palvelee kaikissa opintoihin liittyvissä kysymyksissä. Ohjauspiste on avoinna kesällä ma–to klo 9–15 ja […]

Lue lisää

5.6.2023