Yleinen

Ammattiopiston opiskelijoille menestystä yrittäjyyskisoista

14.12.2017

Ammattiopisto Tavastian opiskelijat kahmivat palkintosijoja valtakunnallisen Uskalla Yrittää -kilpailun toisessa semifinaalissa Lahdessa. Kauppakeskus Triossa keskiviikkona 13.12. pidetyssä kilpailussa Kanta- ja Päijät-Hämeen nuorten perustamat yritykset esittelivät toimintaansa ja myivät tuotteitaan ja palveluitaan. Kilpailussa oli jaossa neljä erilaista palkintoa, joista peräti kolme meni tänä vuonna Ammattiopisto Tavastiaan.

Parhaana NY-yrityksenä palkittiin viiden Tavastian merkonomiopiskelijan yritys Bella Design NY. Yrityksen jäseniä ovat Janette Pitkälahti, Annika Saarinen, Suvi Suvanto, Matleena Viitala ja Emmi Virtanen. Bella Design NY myy ns. taskupusseja, joissa voi säilyttää vaikkapa rahoja, bussikorttia ja avaimia. Taskupussi on saanut lempinimen handis. Tuomaristo kehui yritystä oivaltavasta tuotteesta, hyvästä asenteesta ja hienosta verkostoitumisesta. ” Idea tuotteeseen lähti oikeastaan omasta ja kaverien tarpeesta. Ensin ajattelimme ommella tuotteet itse, mutta pian ymmärsimme, että siinä ei ole järkeä. Otimme yhteyttä ammattiopiston ompelupuolen opettajaan ja opiskelijoihin ja he ompelevat handikset nyt alihankintana meille. Olemme tehneet myös tuotekehitystä yhdessä heidän kanssaan”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Matleena Viitala.

Palkinnon parhaasta messuosastosta saivat Tavastian merkonomiopiskelijat Anni Hieta, Katja Kuittinen ja Maija Lehtonen. Tyttöjen yritys Sweet Jars NY myy leivonta-aineksilla ja valmiilla herkuilla täytettyjä kauniita purkkeja. Parhaan palvelun palkinnon sai sosiaali- ja terveysalan opiskelija Karoliina Mäkelä yrityksellään PT Karoliina NY. Karoliina suorittaa Tavastiassa liikuntapainotteista lähihoitajatutkintoa, ja on kouluttautunut sen ohessa myös personal traineriksi. Neljäs palkinto myönnettiin parhaasta tuotteesta ja sen sai Padasjoen yhtenäiskoulun yritys Pet Relief NY.

Kanta- ja Päivät-Hämeen semifinaaliin osallistui yhteensä 29 NY- yritystä. Ammattiopisto Tavastian lisäksi mukana oli nuoria Hämeenlinnan Lyseon lukiosta, Padasjoen yhtenäiskoulusta ja lukiosta, Riihimäen lukiosta sekä Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta.

Tapahtuma oli osa Nuori Yrittäjyys ry:n kehittämää NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa, jossa 15-21–vuotiaat nuoret pyörittävät yhden lukuvuoden ajan oikealla rahalla toimivia NY-yrityksiään. Ohjelmaan voivat osallistua sekä peruskoulun 9. luokan että lukioiden ja ammattiopistojen opiskelijat.

Kaikki palkitut yritykset saivat paikan myös valtakunnalliseen finaaliin, joka pidetään Helsingissä 18.-19.4.2018. Tuolloin kisaamassa on yli 70 NY Vuosi yrittäjänä –ohjelmassa perustettua yritystä ja niiden lisäksi korkea-asteen NY Start Up -ohjelman 20 parasta yritystä. Finaali on ohjelmien Suomen mestaruuskilpailu. Toisen asteen voittajat edustavat Suomea Euroopan mestaruuskilpailuissa kesällä 2018 Serbiassa.

Anu Viherä, lehtori, Kauppa ja tietojenkäsittely, Ammattiopisto Tavastia

Sivua päivitetty 14.12.2017 kello 15.47

Uusimmat uutiset

Ammattiopisto Tavastialle menestystä Taitaja-finaalissa!

Ammattiopisto Tavastia Taitaja-finaaliin osallistuivat vaatteenvalmistuksessa Kaarina Lohilahti ja Meea Mähönen. Putkiasennuksen lajissa finaalissa oli mukana Niilo Ojanen. Lisäksi sisälogistiikan näytöslajissa kisasi Kateryna Kostiuk. […]

Lue lisää

21.5.2026

Kaksoistutkintolaisille huipputuloksia ylioppilaskirjoituksissa

Ammattiopisto Tavastiassa kaksoistutkintoa opiskelevat nuoret saavuttivat kevään ylioppilaskirjoituksissa erinomaisia arvosanoja. Laudatureja tuli neljä, eximioita 11 ja magnojakin 12 kappaletta. Ylioppilaskirjoituksiin […]

Lue lisää

18.5.2026

Lukio vaihtui perustason ensihoitajan ammattiin

Silla Rinta-Jaskari huomasi vuoden lukio-opintojen jälkeen, että lukio ei ole hänen juttunsa. Rinta-Jaskari haki uudelleen opiskelemaan, tällä kertaa Ammattiopisto Tavastiaan […]

Lue lisää

11.5.2026